Scroll Top

LENTOPALLON MM: Suomi kohtaa perjantaina kovaiskuisen Kuuban

43E7D433-B46F-469B-B2E1-EE92196FF126

Kuuba on kovaiskuinen mutta ailahteleva joukkue

 

Kovaa syöttävä ja iskevä Kuuba on fyysinen joukkue, mutta varsin ailahteleva. Se pystyy parhaimmillaan huikeisiin suorituksiin. Hyvin valmistautunut Suomi hakee Kuubasta ensimmäistä voittoaan lentopallon miesten MM-kisoista.

KUVA: FIVB

Suomi ja Kuuba kohtaavat perjantaina klo 17.00 Varnassa, Bulgariassa. TV2 aloittaa lähetyksen klo 16.30 ja Yle Puheesta voi seurata peliä klo 16.50 alkaen.

– Kuuba on todella fyysinen joukkue. Siellä on paljon uusia kavereita ja tuntuu, että se on vielä fyysisempi porukka kuin aiemmin. Välillä heiltä tulee suorituksia, joita harvoin näkee. Ne ovat heidän tunnusmerkkinsä, Suomen päävalmentaja Tuomas Sammelvuo sanoo.

Sammelvuo seurasi keskiviikkoiltana Puolan ja Kuuban välistä ottelua, jonka Puola voitti 3-1.

– Puola vaihtoi Kuubaa vastaan hyvin aloitussyöttöjensä rytmiä ja meidän pitää tehdä samalla tavoin. Kuubalta puolestaan tulee kovaa syöttöä, jotka meidän pitää nostaa.

– Kuuba on tosi nuori ja pelin taso heittelee aika paljon. Heiltä voi kuitenkin tulla muutamia syöttöputkia, joilla tekevät useita pisteitä.

Suomen kokenut keskitorjuja Tommi Siirilä nauttii, kun pääsee torjumaan kovia iskuja.

– Aika ylhäältähän ne Kuuban hyökkäykset tulevat, vaikka niinhän ne tulevat muiltakin mailta täällä. Kun Kuubalta tulee kovia iskuja, niin sehän tietää myös, että tulee hienoja torjuntoja, kun saa kädet paikalleen. Itse tykkään kyllä torjua kovia lyöntejä, Siirilä sanoo.

Suomalaisfaneja on tullut pikkuhiljaa Varnaan ja Kuuba-ottelussa katsomossa nähdään vahva sinivalkoinen väritys.

– On mahtava homma, että suomalaisia faneja on taas tulossa tuhansia meidän peleihimme. Heitä on odotettu ja heistä puhuvat muutkin joukkueet. Me tarvitaan faneja ja on se upeaa, miten he ovat meidän mukanamme, Sammelvuo iloitsee.

Suomi ja Kuuba ovat pelanneet kaikkiaan 24 maaottelua, joista Suomella on 11 voittoa ja 13 tappiota. Aiempia MM-kisakohtaamisia on vain yksi. Edellisissä MM-kisoissa 2014 Puolan Katowicessa Suomi nousi hienosti taistellen voittoon 3-2 (18-25, 21-25, 27-25, 25-23, 15-12). Joukkueet ovat kohdanneet viimeksi 2.7.2016 Tampereella Maailmanliigan pelissä. Sen Suomi voitti 3-1 (25-19, 25-12, 18-25, 25-21).

Kuva: Lentopalloliitto

Kuuba on osallistunut MM-kisoihin 14 kertaa ja voittanut MM-hopeaa 1990 ja 2010 sekä MM-pronssia 1978 ja 1998. Maailmanmestaruus on jäänyt vielä haaveeksi komeasta mitalisaaliista huolimatta.

Suomi puolestaan pelasi edellisissä MM-kisoissa 2014 Puolassa peräti 32 vuoden tauon jälkeen ja sijoittui hienosti yhdeksänneksi. Suomi on pelannut MM-kisoissa kaikkiaan seitsemän kertaa ja toiseksi paras sijoitus, 11. sija, on vuodelta 1952.

Lohko D

Varna, Bulgaria

 Su 9.9. Bulgaria-Suomi 3-0 (25-21, 25-19, 25-22)
Ke 12.9. Iran-Puerto Rico 3-0, Kuuba-Puola 1-3
To 13.9. klo 17.00 Puerto Rico-Puola, 20.40 Iran-Bulgaria
Pe 14.9. klo 17.00 Suomi-Kuuba, 20.40 Bulgaria-Puerto Rico
La 15.9. klo 17.00 Kuuba-Iran, 20.30 Puola-Suomi
Su 16.9. klo 17.00 Puerto Rico-Suomi, 20.40 Kuuba-Bulgaria
Ma 17.9. klo 17.00 Kuuba-Puerto Rico, 20.30 Iran-Puola
Ti 18.9. klo 17.00 Suomi-Iran, 20.40 Bulgaria-Puola

D-alkulohkon voittaja jatkaa 2. kierroksella neljän joukkueen lohkossa Varnassa. D-lohkon kakkonen ja kolmonen siirtyvät Sofiaan ja lohkonelonen lentää Italian Milanoon.

Tähän kaavioon on kuitenkin yksi poikkeus. Jos isäntämaa Bulgaria voittaa D-alkulohkon, niin sen 2. kierroksen jatkopelit ovat Sofiassa (ei Varnassa).

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.