Lehikoinen aitoi Helanderin SE:n historiaan: “Valmentajan pyytämä juoksurytmin muutos oli pieni riski”

Viivi Lehikoinen

Yksi tavoite Viivi Lehikoisen uralla täyttyi, kun Tuija Helanderin 35-vuotiaaksi elänyt naisten 400 metrin aitajuoksun Suomen ennätys siirtyi Lehikoisen nimiin. Lehikoinen oli Eugenessa MM-kilpailujen välierissä eränsä kuudes ajalla 54,60, jolla Helanderin ennätys alittui kahdella sekunnin sadasosalla.

– Oli kiva valmistautua välierään, kun eilisen alkuerä oli se pääkilpailu. Jännitin sitä enemmän. Nyt sai juosta aika rennosti ja jalat tuntuivat hyvältä. Sain eilen karstat jaloista, Lehikoinen kertaili.

Alkuerässä Lehikoinen juoksi 15 askeleen rytmillä neljä ensimmäistä aitaa. Välierään valmentaja Laurent Meuwly esitti, että Lehikoinen juoksisi vain kolme ensimmäistä aitaa 15 askeleen rytmillä.

– Suunnitelman muutos eilisestä oli pieni riski. Olin kuitenkin henkisesti valmistautunut siihen alkuerän rytmiin. Välierässä juoksin kolme aitaväliä 15 askeleella ja sitten 16 askeleen rytmillä seitsemännelle aidalle ja siitä loput 17 askeleella, Lehikoinen sanoi.

– Siinä oli tarkoituksena, että juoksun loppuun riittäisi paukkuja ja aika hyvin pystyin siinä lopussa taistelemaan. Onnistunut juoksu.

“Tuija on tsempannut kovasti”

Helanderin SE:n rikkominen on ollut Lehikoisen tavoite jo pitkään. Siihen häntä on kannustanut myös nykyisin valmentajana toimiva Helander.

– Minulle oli siisti juttu saada ennätys omiin nimiini, kun olen hallinnut lajia Suomessa jo monta vuotta. Olen haaveillut tästä siitä saakka, kun olen juossut Kalevan kisoissa eli vuodesta 2013. Koko ajan se on käynyt realistisemmaksi, Lehikoinen sanoi.

– Tuija on tsempannut kovasti. Hänkin on halunnut, että ennätys menee jo. Varmasti kilahtaa tänään puhelimeen viesti.
Finaalipaikkaan Eugenessa vaadittiin aikavertailusta hulppeat 53,72, mutta ensimmäisessä erässä toinen suora jatkopaikka heltisi ajalla 54,51.

– Vähän katsoin, että jatkopaikka jäi pienestä kiinni, mutta aikavertailupaikka oli kaukana. Se ei sillä tavalla jäänyt harmittamaan. Arvelin etukäteen, että pitää juosta 54 alaosia tai 53:lla alkava aika, jos aikoo finaaliin, Lehikoinen sanoi.

Kuka ensin ykkösaidalla, saa valita jäätelön

Lehikoisen erässä mentiin kovaa. Erän voitti Lehikoisen tapaan Meuwlyn valmnennuksessa harjoitteleva hollantilainen olympiamitalisti Femke Bol ajalla 52,84. Yhdysvaltain Shamier LIttle oli toinen ajalla 53,61.

Bol on Lehkoiselle tuttu yhteisistä harjoituksissa. Nyt Bol oli Lehikoiselle hyvä kirittäjä ja hetken aikaa asia oli myös toisinpäin.

– Minusta on Femkelle apua, kun olen hyvä lähtijä. Nyt sovittiin Calling roomissa, että ruokalassa se saa valita, minkä jäätelön tahansa, kuka on ensin ensimmäisellä aidalla, Lehikoinen totesi.

Kuinka lähellä välieräjuoksu oli tämän hetken täydellistä juoksua?

– Se oli aika lähellä hyvää. Aidoissa jää aina jossiteltavaa. Jossakin jouduin vähän passailemaan aidoilla. Voi olla, että kasiaita meni vähän päälle. Se on hankala aita, kun siinä pitäisi kiihdyttää vahtia. Silloin askel tahtoo seota, mutta pitäisi pitää rytmi tiheänä, Lehikoinen kertaili.

EM-kilpailuissa tavoitteena finaalipaikka

Nyt Lehikoisella on edessä paluu Suomeen ja kevyempi palauttava viikko. Sen jälkeen hän juoksee Kalevan kisat Joensuussa, missä ohjelmassa on sileä 400 metriä. Elokuu jatkuu EM-kilpailuissa Münchenissä.

– Finaalipaikasta lähden taistelemaan EM-kisoissa. Se on kuitenkin eri kisa. Osa tähtää tänne, osa niihin kisoihin, Lehikoinen totesi.

Lehikoinen, 22, edustaa Helsingin IFK:ta ja Suomessa hänen harjoitteluaan valvoo Mikael Ylöstalo.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.