Lauri Markkanen ja koko joukkue kohensi ryhtiään huomattavasti ja se näkyi heti kentällä

Lauri Markkanen Chicago Bulls NBA IT

Chicago Bulls katkaisi vihdoin viiden ottelun tappioputkensa kun se vei kotiparketillaan voiton Cleveland Cavaliersista pistein 106–96.

Lauri Markkanenkin sai vihdoin enemmän onnistumisia ja pussitti kaiken kaikkiaan 16 pistettä. Kuudesta kolmosyrityksestään Markkanen sai koriin kolme. Pelitilanneheittojen saldo oli 6/12 ja vapaaheittojen 1/1. Syöttöpisteitä suomalaiselle ei kertynyt, mutta levypalloja hän poimi kuusi kappaletta. Markkanen oli kentällä yhteensä noin 26 minuutin ajan.

Bullsin ja samalla koko pelin paras pistemies oli 25 pisteellään Nikola Vucevic. Peliaikaa Vucevicille kertyi lähes 33 minuuttia.

Ennen Clevelandia vastaan pelattua peliä Bulls oli kärsinyt 14 pelinsä aikana yhteensä 11 tappiota.

Edellisillan tappio Memphis Grizzliesiä vastaan pudotti Bullsin itälohkossa 11:lle sijalle eli juuri pudotuspelien ulkopuolelle. Tuoreen voiton myötä joukkue on kuitenkin takaisin kiinni 10:ssä sijassa.

Lohkon kuusi parasta joukkuetta pääsee suoraan pudotuspeleihin, mutta sijoille 7-10 jääneet joukkueet pelaavat esikarsinnan kahdesta paikasta kauden ratkaisuotteluihin.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.