Scroll Top

Lappalaisen mestaruus nosti tunteet pintaan – Rinteen voittoputki jatkui – Alasaari seiväsmestari – Pulli pituuden paras

IMG_3936

Kalevan kisojen naisten 1500 metrillä koettiin melkoinen trilleri. Etukäteen jännitettiin Sara Lappalaisen paluuta radoille monien vaikeuksien jälkeen, kun Kristiina Mäen ja Nathalie Blomqvistin kunto tiedettiin vahvaksi.

Kalevan kisojen kestomenestyjä Lappalainen kiri lopulta viimeisellä 50 metrillä mestariksi ajalla 4.13,70. Ennakkosuosikki Mäki joutui tyytymään hopeaan ajalla 4.14,90 ja matkalla vauhtia pitänyt Nathalie Blomqvist juoksi pronssia ajalla 4.15,46.

Mestaruus nosti Lappalaisen tunteet pintaan.

– Olen sanaton. Melkoista tunnemyrskyä on ollut takana viimeiset puolitoista vuotta. Ja nyt viimeinen viikkokin, kaikki on mennyt päin mäntyä, Lappalainen huokaili kyyneleet silmissä.

Ongelmiensa syitä Lappalainen ei ole halunnut julkisuudessa tarkemmin selvitellä, mutta yleisterveyteen hän on niiden kertonut liittyvän.

– Kokosin itseni ja sain oloni sellaiseksi, että pääsin tänne viivalle. Viimeinen päätös syntyi vasta eilen, Lappalainen kertoi.

Tarkkaa suunnitelmaa Porvoon Akilleksen juoksijalla ei Kalevan kisojen juoksuun ollut.

– Olotila oli ennen kilpailua niin heiluva. Tsemppasin vaan siihen, että roikun tyttöjen mukana. Matkalla sitten huomasin, että vauhti tuntuikin helpolta. Kun kierros oli jäljellä, niin tiesin kuka tämän kisan voittaa.

Valmentaja Suhonen: ”Saralle tarjottiin juuri sopiva vauhti”

Myös Lappalaisen valmentaja Ari Suhonen oli kilpailun jälkeen huojentunut.

– Sara oli nyt haastajana, ei ollut ennakkosuosikki. Pitkän tauon jälkeen olisi tietysti ollut helpompi aloittaa pikkukisoissa kuin täällä Kalevan kisoissa.

– Nyt Saralle tarjottiin juuri sopivaa vauhtia. Pelkäsin kovempaa vetoa, joka olisi tehnyt kisasta vaikeamman, Suhonen kertasi  tunnelmia.

Lappalaisen ohjelmassa on myös 800 metriä, jonka alkuerät juostaan lauantaina.

– Katson päivän kerrallaan. Jos huomenna olen aivan kanveesissa, niin joudun arvioimaan tilanteen uudelleen.

Kristiina Mäki otti tappionsa tyynesti.

– Hyvä kisa, hyvä fiilis, mutta kakkoseksi jäin, MM-rajan jo selvittänyt Lahden Ahkeran juoksija totesi.

Mäki kiirehtii Lahdesta takaisin nykyiseen kotimaahansa, jossa odottaa Tshekin mestaruuskilpailujen startti jo sunnuntaina.

Rinne seitsemänteen mestaruuteen

Joonas Rinteellä oli ennen Lahden Kalevan kisoja jo mittava voittoputki miesten 1500 metrillä. Nyt tuli Lahdessa seitsemäs mestaruus, mikä on ainutlaatuinen saavutus Suomen juoksuhistoriassa.

Rinne voitti mestaruuden tutulla kirillään voittoajalla 3.41,24. Pahin uhkaaja Santtu Heikkinen veti suurimman osan matkaa ja oli lopulta toinen ajalla 3.42,15. Pronssille juoksi Aleksi Kivelä ajalla 3.46,42.

Alasaari: ”Se oli sellaista mukavaa perustekemistä”

Laihian Lujan Juho Alasaari taivutti Lahdessa Kalevan kisojen voiton Espoon alle 23-vuotiaiden EM-kilpailujen mestaruuden jatkeeksi. Sateisessa säässä Alasaari ylitti korkeuden 551.

– Se oli sellaista mukavaa perustekemistä, eli tekeminen ja tulos vastasivat toisiaan. Ei mitään erikoista, mutta ei huonoakaan, Alasaari arvioi ja totesi ettei sade kiusannut.

Alasaari kausi jatkuu näillä näkymin Tampereen Motonet GP:ssä 8. elokuuta ja sitten Budapestin MM-kilpailuissa, jonne hän on pääsemässä rankingin kautta.

– Finaali on ykköstavoite Budapestissä. Katsotaan mikä on lopputulema sen jälkeen, Alasaari sanoi.

Tampereen Pyrinnön Urho Kujanpää oli toinen 535:n ylityksellä ja Vasa Iddrottssällskapin Albin Lundberg kolmas ylitettyään 515.

Pullia kismitti vastatuuleen hyppääminen

Oulun Pyrinnön Kristian Pulli palasi pituushypyn Suomen mestariksi kahden vuoden tauon jälkeen. Pulli vei mestaruuden vastatuulen hypätyssä kilpailussa 773 kantaneella hypyllä ja voitti Kalevan kisojen finaalin neljättä kertaa urallaan.

– Hyvillä mielin tulin kisaan. Kunto on nousussa, mutta kisajärjestäjät voisivat katsoa sikäli peiliin, että hyppyjen suunta olisi voitu kääntää. Varsinkin meille kevytrakenteisille hyppääjille vastatuuli on myrkkyä, Pulli totesi.

Vaikka voitto tyydytti, niin kauden tavoitteena ollut paikka MM-joukkueessa ei ole toteutumassa. Kuortaneella kesäkuussa tullut nivusvamma vei terää yritykseltä kerätä rankingpisteitä.

– Nyt alkaa olla jo aika samassa vireessä, mitä silloin olin ja jopa vähän paremmassa. Nyt täytyy niellä tämä tilanne ja jatkaa seuraavaan kilpailuun ja keskittyä loppukauteen.

– Kilpailuja ei kauheasti ole, mutta ajattelin kilpailla mahdollisimman ahkerasti ja ottaa loppukauden aikana niin paljon kropasta, kuin sieltä on otettavissa.

Lappeenrannan Urheilu-Miesten Kasperi Vehmaa oli toinen tuloksella 746 ja mestaruutta puolustanut Joensuun Katajan Kalle Salminen kolmas 734 kantaneella hypyllä.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.