KOVA Esportsin nuori suomalaistiimi aloitti CS-karsintaturnauksen vakuuttavalla voitolla

Counter-Strike-joukkue KOVA Esports aloitti karsintapelinsä Elisa Invitationalin B-lohkossa suvereenilla 16-6 voitolla Nordavindia vastaan.

Suomalaiset pääsivät karkumatkalle heti ottelun ensimmäisellä puoliskolla. KOVA otti Nuke-kartassa peräti 11 kierrosta haastavammalla terroristipuolella, eikä Nordavind pystynyt enää kasaamaan pakkaansa puolten vaihdon jälkeen. KOVAn kärkinimenä hääri 17-vuotias Nikita “Derkeps” Sirimitev, joka kaatoi vastustajan peräti 31 kertaa ja teki vahinkoa 147,9 per kierros.

KOVA lähti turnaukseen selvänä altavastaajana, sillä joukkue löytyy HLTV:n maailmanlistalta sijalta 132. Suomalaisille voitto avausottelusta oli merkittävä, sillä lohkon neljästä joukkueesta kolme etenee jatkopeleihin.

KOVAn lisäksi Elisa Invitationalissa on mukana myös toinen suomalaisjoukkue ENCE, joka eteni suoraan finaaleihin voitettuaan eilen oman lohkonsa.

Turnauksessa ei pelata rahapalkinnoista, mutta kaksi parasta joukkuetta lunastavat paikkansa toukokuun ja kesäkuun aikana pelattavaan BLAST Spring Showdowniin.

Seuraavaksi KOVA haastaa alkulohkon toisessa ottelussaan tanskalaisen Northin. Peli käynnistyy klo 17:30 ja se on katsottavissa suomeksi selostettuna täältä.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.