Koovee ensi kertaa mitaleille naisten Salibandyliigassa – tuloksena pronssia

Koovee saavutti ensimmäisen mitalinsa naisten Salibandyliigassa, kun se voitti pronssiottelussa TPS:n luvuin 9-3 (2-1, 2-0, 5-2).

Asetelma pronssiotteluun oli herkullinen, sillä molemmat joukkueet jahtasivat ensimmäistä mitaliaan naisten Salibandyliigassa.

Kooveen voiton pohjusti sen ykköskenttä, josta kaikki pääsivät pisteiden makuun. Tuulia Ahorohmusi tehot 3+3, Johanna Homi 2+0, Mia Vallenius 1+1, Roosa Salmela 0+1. Ellinoora Huotari osui kertaalleen rangaistuslaukauksesta.

Ensimmäisessä erässä Koovee repäisi kahden maalin. Ensin TPS-puolustus ohitettiin kahdella pitkällä syötöllä, joiden päätteeksi Tuulia Aho nosti takatolpalta ottelun avausosuman. Toinenkin syntyi lähietäisyydeltä. Tällä kertaa syöttö löysi tiensä TPS:n päädystä maalin eteen vapaaksi jääneelle Johanna Homille, joka tälläsi pallon verkkoon.

TPS:lläkin oli paikkansa. Jenna Saario kilautti tolppaan ja hetki sen jälkeen Laura Rantasellaoli mainio paikka, mutta Koovee-vahti Noora Laakso ehti pallon eteen. Vierasjoukkueen kavennus oli mallikas. Jenna Saario nousi pallollisena keskikentän yli Kooveen pelaajien ahdisteluista huolimatta, tarjosi maukkaan syötön Sofia Leinolle, joka siirsi pallon maalin eteen Laura Rantasen sijoitettavaksi maaliin.

Toisen erän alkupuolella oli jälleen Kooveen vuoro. Ellinoora Huotarin laukauksen jälkeen pallo jäi pomppimaan maalin eteen ja mailaviidakossa Tuulia Aho sai siirrettyä pelivälineen Johanna Homille, joka teki tilanteeksi 3-1. Ottelun puolivälin jälkeen Koovee repäisi eron jo kolmeen, kun Mia Valleniuksen kaukolaukaus painui matalana verkkoon.

Mitalikamppailu alkoi vahvasti kallistua Kooveelle kolmannessa erässä, kun Tuulia Aho napautti rystyllä Mia Valleniuksen syötöstä luvuiksi 5-1 ajassa 44.35. Reilun minuutin päästä Jemina Ruostila viimeisteli tamperelaisten kuudennen.

Kun Tuulia Ahoa rikottiin maalintekotilanteessa, siitä seuranneen rangaistuslaukauksen sijoitti Ellinoora Huotari varmasti verkkoon ja tilanteeksi jo 7-1.  Jenna Saario onnistui tekemään TPS:n toisen maalin viimeisen kymmenminuuttisen aluksi ja ajassa 52.33 pidetyn aikalisän jälkeen turkulaiset vetivät maalivahdin pois. Koovee osui vielä kahdesti tyhjiin ja TPS kerran kuudella viittä vastaan, joten lopputuloksella 9-3 Koovee sai aloittaa mitalijuhlat.

Koovee oli kauden yllättäjä naisten Salibandyliigassa, sillä viime kauden päätteeksi sen riveistä Ruotsiin siirtyneiden ja maajoukkueen runkopelaajiin lukeutuvien Veera ja Oona Kaupin myötä seurasta lähti kaksi maailmanluokan viimeistelijää. Koovee ei kuitenkaan antanut tämän häiritä, vaan saavutti lopulta seurahistorian ensimmäisen mitalin naisten Salibandyliigassa.

Kirjoittaja: Joonas Tamminen

Jaa Sosiaalisessa mediassa

Kommentoi tätä kirjoitusta

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Siirry työkalupalkkiin