Kolme miestä top10-sijoille Drammenin sprintissä – “Aika harvinaista”

Maastohiihto hiihto 2

Maastohiihdon maailmancup jatkui Norjan Drammenissa perinteisen sprinttihiihdolla. Aurinkoisessa kaupunkisprintissä suomalaisista välieriin hiihti neljä urheilijaa. Joni Mäki oli lähimpänä finaalipaikkaa ollen kilpailun seitsemäs.

Aika-ajot sujuivat suomalaisittain hyvin, kun kahdeksan urheilijaa selvitti tienstä erävaiheeseen. Välieräpaikka aukesi neljälle.

Naisissa Katri Lylynperä taisteli alkueränsä voitosta. Hiihto ei kuitenkaan vastannut täysin urheilijan odotuksia.

“Vähän pettynyt päivän suoritukseen. Odotin iteltäni enemmän ainakin välierässä. Elimistö oli tänään hakatun tuntuinen”, mietti Lylyperä, joka myös muistutti, että takana on neljä kilpailua kahdeksan päivän aikana.

“Tuntui että jakassa hyvin hiihtää, mutta tehoa ei tullut lihaksistosta ulos”, jatkoi Lylynperä.

Erävaiheessa hiihtivät myös Johannan Matintalo (21.), Kerttu Niskanen (23.) ja Jasmi Joensuu (28.), jonka erähiihto päätyi jälleen epäonnisesti kaatumiseen. Anne Kyllönen oli kilpailussa 33:s ja Maaret Pajunoja 35:s.

Miehissä peräti kolme urheilijaa hiihti välierässä ja vieläpä samassa välierässä. Oman alkueränsä voittoon hiihtänyt Joni Mäki pääsi lähimmäs finaalipaikkaa kurottaen välierän kolmanneksi.

“Hyvä aika-ajo ja hyvä alkuerä, mutta vähän oli ohjelmaa välierässä, ei aivan ehjää hiihtoa saanut, vaikka lopussa pystyikin haastamaan. Matka loppui kesken. Aina kun hiihtää taktisen erän, niin jää jossittelua hiihdon jälkeen”, mietti Mäki, joka kehui kuitenkin vuolaasti kisapaikkaa, tunnelmaa ja keliä Norjan Drammenissa.

Lauri Vuorinen hiihti Mäen peesissä kahdeksanneksi ja hiihtokuntonsa löytänyt Ristomatti Hakola oli yhdeksäs. Hakola saavutti tänään myös 100 maailmancupin startin rajapyykin.

Lauri Mannila hiihti myös alkuerissä ja oli lopputulosten 28:s. Aika-ajoon jäi Suomen viisikon täydentänyt Ville Ahonen (41:s).

Maastohiihdon maailmancup jatkuu viikonloppuna Holmenkollenilla 30 ja 50 kilometrin perinteisen pitkillä matkoilla.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.