Lotta Kemppinen kiihdytti perjantaina Vaasan Kalevan kisojen naisten 100 meterin mestariksi loistoajalla 11,19 ja vahvisti asemiaan Pariisin olympiarankingissa. Riku Illukka puolestaan voitti miesten 100 metrin mestaruuden ensimmäistä kertaa urallaan ajalla 10,34.
Kemppiselle mestaruus oli uran viides. Se olisi tullut ennätyksen kera, mutta Kaarlen kentän takasuoralla myötätuulen voimakkuudeksi mitattiin 2,1 metriä sekunnissa.
– Olen tosi tyytyväinen juoksuun ja aikaan. Tärkein juttu täällä oli päästä puolustamaan mestaruutta, mutta halusin voittaa sen Pariisin rankingin takia mahdollisimman kovalla ajalla, Kemppinen totesi.
HIFK:ta edustava Kemppinen on rankingissa 63:s kun kisoihin pääsee 56 juoksijaa. Kemppinen parantaa nyt asemiaan, mutta kuinka paljon. Se riippuu siitä, mitä muut samoilla sijoilla olevat viikonvaihteessa tekevät.
Kemppinen harmitteli, että yli 2 metriä sekunnissa puhaltanut myötätuuli tuo rankingpisteissä vähennyksiä, mutta muutoin Vaasan finaalijuoksu oli rankingin kannalta erinomainen.
– Varmasti tulee kovimmat pisteet mitä minulla rankingissa on ollut, Kemppinen totesi.
Alkuerissä Kemppinen juoksi 3,6 metriä sekunnissa hönkineessä myötätuulessa nopeimman ajan 11,35.
– Alkueräjuoksu meni lähtösekoiluun, ja se meni minulla treenijuoksufiiliksellä. Sekoilin vielä vähän askelissa. Varmaan tuli puuska ja minulla tuli se, mitä sanon varsahyppelyksi ja rupesin nauramaan kesken juoksun. Se oli silti rentoa hyvää pikajuoksua, Kemppinen sanoi.
Kurkkukipu ei kiusannut, Pulkkinen ennätysvauhdissa
Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Aino Pulkkinen oli finaalissa toinen ajalla 11,40 ja hänen seuratoverinsa Anniina Kortetmaa kolmas ajalla 11,51. Pulkkisen aika alitti hänen ennätyksensä 0,11 sekunnilla, mutta painui myötätuulitulokseksi.
Kortetmaa ja Pulkkinen juoksivat alkuerissä erävoitot ajoin 11,58 ja 11,59.
– Finaalijuoksu oli parempi kuin alkuerässä, jonka sai juosta tosi rennosti. Finaalissa lähtö oli hyvä ja loppukin tuli hyvin. Olin kolmosradalla ja kun Anniina oli paljon ulompana, en nähnyt häntä, joten piti vain painaa loppuun asti ja hyvin sain pidettyä rytmin, Pulkkinen kertaili.
Pulkkisen mukaan hyvä kulku 100 metrillä lupaa hyvää sunnuntain 200 metrille, vaikka flunssa teki tuloaan ennen 100 metrin juoksua.
– Heräsin yöllä siihen, että kurkku on aika kipeä, mutta lauantaina on välipäivä. Tässä ehtii parantua, Pulkkinen tuumi.
Kortetmaalle perjantaiset juoksut olivat selkävaivan takia kesän ensimmäiset ulkoradoilla 100 metrillä. Vaiva ei tunnu samalla tapaa 200 metrillä.
– 100 ja 200 metrin välillä on vain pieni ero, mutta 200 metriä pystyy juoksemaan paremmin, Kortetmaa sanoi.
Kajaanin Kipinän Jenna Kokkonen jäi lähtökiihdytyksessä kärkikolmikosta, mutta tuli lopun erinomaisesti eikä hävinnyt Kortetmaalle kuin sekunnin sadasosan ajallaan 11,52.
Illukka hallitsi suosikin aseman
Vantaan Salamien Riku Illukkaa eivät suosikin paineet kiusannneet. Hän juoksi Vaasan Kalevan kisoissa miesten 100 metrin mestariksi ajalla 10,34. Mestaruutta puolustanut Polvijärven Urheilijoiden Santeri Örn oli toinen ajalla 10,46 ja Porvoon Akilleksen William Thor kolmas ennätyksellään 10,48.
– Sitä lähdin hakemaan ja toki kovaa aikaakin, mutta reaktiot eivät nyt olleet niin hyviä. Se oli huono alkuerässä ja finaalissa. Muuten juoksu kulki hyvin, Illukka totesi.
– Sieltä jäi harmillisesti pari kaveria pois, Samuli Samuelsson ja Oskari Lehtonen, loukkaantumisen takia, mutta kaverit juoksivat hyvin. Alkuerissä tuli ennätyksiä ja kauden parhaita. Tiesin, että olin hyvässä kunnossa ja ehkä olin ennakkosuosikki, mutta en ottanut siitä niin paineita.
Ennätyksiään alkuerissä kohensivat 10,38 juossut Hämeenlinnan Tarmon Eino Vuori ja Porvoon Akilleksen Viktor Thor ajalla 10,46. Thor oli finaalissa neljäs ajalla 10,50 ja Vuori kuudes ajalla 10,51. Heidän väliinsä mahtui Valtteri Louko ajalla 10,50.
Finaaliin selviytyi myös Malax IF:n 17-vuotias Axel Nisula, joka alkuerissä sivusi ennätystään 10,62.
William Thor: ”Suomessa on tosi hieno fiilis kisata”
Thorin veljekset edustavat kansainvälisissä kilpailuissa Ruotsia, mutta päättivät kilpailla Kalevan kisoissa eivätkä Ruotsin mestaruuskilpailuissa, jotka kilpaillaan nekin tänä viikonloppuna.
– Suomessa on tosi hieno fiilis kisata. Päätin, että haluan testata Kalevan kisat. Tämä oli minulle ensimmäinen kerta, William Thor sanoi.
– Alkuerässä oli paljon varaslähtöjä ja reaktioaika oli hidas, mutta juoksun loppu oli hyvä. Finaalissa oli tosi hyvä lähtö ja loppu vähän hitaampi.