Jalkapallon MM-kisojen historiasta mielenkiintoisia pelaajia ei varsinaisesti tarvitse etsimällä etsiä. Gee tarjoaakin teille nyt lyhyen esittelyn kaksikosta, jonka otteista ei itsevarmuutta todellakaan puuttunut. Kaksikon muodostavat yksilöt kohtasivat toisensa kertaalleen MM-turnaustasolla.
Hemaisevan seksikäs Pörröpää… Just joo. Itseasiassa Kolumbian maajoukkueveskari Rene Higuita oli myös ulkoisen olemuksensa ohella poikkeuksellinen. Häkkärin tontin hoitamisen ohella Higuitan tyyliin kuului pelata joukkueensa alimpana puolustajana. Toisinaan Higuitan sijoittuminen alimpana puolustajana tarkoitti keskikenttää.
Kolumbian maajoukkueessa Higuita iski uransa aikana kolme kaappia. Rangaistuspotkuspesialistinakin, niin torjujana kuin laukojana, tunnetun byyrärin kuuluisin tavaramerkki ilmiömäisten vastaantulojen ohella oli kuitenkin ns. Skorpionipotku. Harva kassari heittää tällaista settiä.
Viheriöiden partaveitsenä tunnetulta Kamerunin Roger Millalta luonnistui maalinteon lisäksi lantion keinuttaminen. Millan varsin irtonainen lantioliike tuli tunnetuksi nimellä Milla Dance. Milla edusti maataan kolmissa maailmanmestaruuskisoissa, 1982, 1990 ja 1994. Jäätyään jo kertaalleen eläkkeelle pelaajana jalkapallon parista ennen vuoden 1990 Italian MM-skaboja, kaivoi Milla 38-vuotiaana Kamerunin presidentti Paul Biyan pyynnöstä nappiksensa vaatekomerostaan.
Jonkinlainen hunchi pressalla Millan suhteen oli, sillä nimenomaan Italian MM-skaboissa neljän osuman myötä Milla lanseerasi kuuluisat muuvsinsa. Hytkyminen sai edelleen jatkoa vuoden 1994 USA:n MM-skaboissa, joissa Milla heilui 42-vuotiaana vielä yhden maalin verran.
Dynamic Duo, Higuita ja Milla, kohtasivat vuoden 1990 Italian MM-kisoissa. Napolissa pelatussa neljännesvälieräottelussa Roger Milla iski jatkoajalla kolmen minuutin sisään kaksi uunia. Millan maaleista jälkimmäinen oli alimpana puolustajana pelaamaan tottuneelta taitavalta ja pallovarmalta Higuitalta erehdys, joka loppuen lopuksi maksoi Kolumbialle menetetyn puolivälieräpaikan. Kamerun iski ottelusta jatkoon maalein 2-1 ja sai puolivälierässä vastaansa Englannin ottelussa, joka on sekin jäänyt jalkapallon MM-kisojen historiaan. Tappiosta huolimatta Kamerun lunasti vahvan peliesityksensä siivittämänä Afrikalle seuraaviin MM-kisoihin maanosan kolmannen maapaikan.
Higuita vs Milla, Italian turneen osalta lopputulema oli: Higuita 0, Milla 1