Haka on tehnyt kauden mittaisen sopimuksen Andrew ”AJ” Gray juniorin kanssa. Kanadalainen keskikenttäpelaaja vakuutti valmennusjohdon sopimuksen arvoisesti testijaksonsa aikana.
Gray ehti olla Hakan mukana reilun kuukauden verran ennen kuin hänen kanssaan allekirjoitettiin sopimus. Keskikentällä joko laidassa tai keskellä hyökkäävässä roolissa viihtyvä 27-vuotias Gray tuo valkopaitoihin nopeutta ja luovuutta.
– Olen luottavainen, että tuon kovaa työtä ja päättäväisyyttä joukkueeseen. Haluan voittaa ja tähtään menestykseen ja positiivisuuteen kaikessa mitä teen. Pelaajana pyrin tuomaan luovuutta ja nopeutta hyökkäykseen ja toivottavasti saan luotua maalipaikkoja ja tehtyä pari maalia. Puolustuksessa yritän voittaa kaksinkamppailuni ja tehdä töitä joukkuekavereideni eteen. Kaikkia vahvuuksiani en halua paljastaa, mutta sanotaan, että jamaikalaisen taustani mukana tulee myös hieman temppuja, Gray heittää viitaten sukujuuriinsa.
Gray on sopeutunut nopeasti Hakaan ja pitää joukkuetta lupaavana ja iskukykyisenä.
– Joukkueen vastaanotto on ollut tähän mennessä uskomaton. Mielestäni meillä on hyvä sekoitus kokemusta ja erittäin hyviä nuoria pelaajia. Tärkeimpänä kuitenkin valmennusjohto on ollut erittäin hyvä ja kannustava, ja se on minulle tärkeää. Siitä asti, kun olen ollut täällä, niin kaikki ovat olleet hyvin ystävällisiä ja auttavaisia. Mielestäni meillä on hyvä ryhmä jätkiä ja persoonallisuuksia pukuhuoneessa. Joukkue on hyvin kypsä, positiivinen, ammattimainen ja hauska, joka tekee asioista helpompaa myös kentällä.
Hakan ja Grayn seuraava koitos on edessä sunnuntaina, kun Respect Suomen Cupin ottelussa vastaan asettuu HJK. Klassikon panoksena on pääsy Suomen Cupin välieriin. Gray tietää ottelun merkityksen ja on valmiina haastamaan viime kauden tuplamestarit.
– Tämä on iso peli ja joukkueilla on paljon keskinäistä historiaa. Odotan innolla ottelua ja sitä kokemusta. Olen luottavainen joukkueeseen ja niihin pelaajiin joita meillä on ja uskon meidän mahdollisuuksin voittaa. Tämä on jalkapalloa ja mitä tahansa voi tapahtua. Kannattajien energialla ja kannustuksella mikä vain on mahdollista, Gray muistuttaa.
Hakan ja HJK:n Suomen Cupin huippuottelu pelataan sunnuntaina 26.4. Tehtaan kentällä kello 16.00 alkaen.