Scroll Top

JYP saapuu Lappeenrantaan SaiPan vieraaksi joukkueiden back-to-back viikonlopun toiseen kohtaamiseen – Lue lähtökohdat illan otteluun

Jääkiekon SM-liigassa pelataan tänään eilisen tapaan viiden ottelun kierros. Geen ennakossa pureudutaan SaiPan ja JYP:n välisen back – to – back viikonlopun toiseen kohtaamiseen. Eilen SaiPa meni aivan ottelun alussa 1-0 johtoon, mutta siihen ne ilonaiheet loppuivatkin, sillä JYP voitti ottelun lopulta murskalukemin 5-1. Pistenikkarina ottelussa hääri ei niin tuttu JYP -nimi vasta.17-vuotias Samuel Helenius, joka teki ottelussa SM-liigauransa avausmaalin ja saalisti siihen päälle vielä yhden syöttöpisteen.

Ennakkoasetelmat illan otteluun

SaiPa

SaiPan alkukausi on ollut vaikea ja joukkue lähtee tähän iltaan kolmen ottelun tappioputkessa. Toki lappeenrantalaisten otteluohjelma ei ole ollut kauden alkuun mikään helpoin, sillä viidestä ensimmäisestä pelistä se on pelannut neljä vieraissa ja vastassa on ollut sarjan molemmat kärkijoukkueet Lukko sekä Ilves. Kauden ainoa voitto tuli juuri siinä ainoassa kotipelissä Ässiä vastaan lokakuun alussa.

Embed from Getty Images

Vaikka ohjelma onkin ollut joukkueelle kova niin suurin syy SaiPan surkeaan alkuun on ollut joukkueen puolustus, joka tiedettiin jo ennen kautta todella heikoksi ja kapeaksi. Lisäksi pakistosta puuttuu loukkaantuneet Jimi Jalonen ja Joel Olkkonen. Varsinkin Jalosta joukkue kaipaisi kipeästi. Toki osa puolustajista on pelannut alakanttiin kuten Frölundassa viime kaudella joukkueen sisäisen puolustajien pistepörssin voittanut Jacob Moverare. Mies ei ole saanut vielä tällä kaudella pistettäkään aikaan, lentänyt kertaalleen ottelusta pihalle ja lisäksi tehotilasto on joukkueen kolmanneksi heikoin – 5.  Jotain puolustuspelaamisesta, joka kulluu myös hyökkääjille kertoo se, että kahden viime pelin aikana omiin on mennyt kahdeksan maalia ja kolmen edellisen pelin maaliero on 4-13.

Toki myös hyökkäyspelaaminen on viime peleissä ollut tukossa, sillä kahteen viime matsiin joukkue on tehnyt vain yhden  maalin. Joukkueen hyökkäys kuitenkin aloitti kauden mukavasti ja kärkiketjuissa on potentiaalia vaikka Jarno Koskiranta  ja Tomas Zaborsky vievätkin suurimman huomion ja heiltä tehoja myös odotetaan. Tälle päivällä valmennus on sotkenut ketjuja ja ykkösen laitaan nousee pirteän alkukauden pelannut 19 -vuotias Matias Mäntykivi. Muutenkin SaiPan valmennus on tehnyt ketju muutoksia tälle päivälle, sillä lähes pelkästään nelosketjussa alkukauden pelannut Ville Petman saa oman näyttöpaikkansa nousemalla kakkosen laidalle.

SaiPalla vaihtuu illan otteluun myös maalivahti kuten on ollut tapana jos joukkue pelaa peräkkäisinä päivinä. Tänään tolppien välissä on joukkueeseen täksi kaudeksi hankittu slovakkivahti Matej Tomek, joka on aloittanut kauden todella hyvin  vaikka joukkueella onkin ollut vaikeaa. Tomek on pelannut kaksi ottelua ja niiden torjuntaprosentti on yli 92. Vaikka SaiPa onkin peluttanut maalivahtejaan tasaisesti niin Tomek kyllä ottaa ykkösvahdin paikan itselleen mikäli otteet pysyvät vain samalla tasolla.

 

JYP

Tämä taisi olla ensimmäinen kausi, kun JYP jäi lähes poikkeuksetta monissa ennakoissa pudotuspelien ulkopuolelle. Joukkueen materiaali on heikentynyt takavuosista, sillä seuran  talous ei ole  siinä tilassa kuin aikaisemmin useiden eri syiden johdosta. Eilen joukkue pelasi pirteästi ja otti maukkaan kotivoiton. Kauden alku on ollut silti JYP:lle aika tavanomainen viidestä pelistä se on voittanut kaksi ja hävinnyt kolme ja sarjassa se on kuudella pisteellään sijalla kymmenen.

Embed from Getty Images

Joukkueen ykkösketju tuntuu viime vuosina sementoituneen muotoon Tuppurainen-Immonen-Turkulainen. Parhaiten kolmikosta on onnistunut juuri Turkulainen, joka on tehnyt viiteen peliin tehot 2+3. Tuppurainen puolestaan on tehnyt kolme maalia. 

Vaikka JYP eilen viisi maalia tekikin niin ei joukkueen hyökkäyspeli ole silti alkukaudesta mitenkään häikäissyt. Joukkue on tehnyt alkukaudesta yhteensä 12 maalia ja niistä peräti yhdeksän on syntynyt kahdessa ottelussa, joten tasaisuus vielä puuttuu hyökkäyspelaamisesta.

Embed from Getty Images

Yksi iso asia pitää vielä nostaa esiin ja se on JYP ylivoimapelaaminen, joka myös vaikuttaa joukkueen maalimääriin. JYP ei ole tehnyt viidessä pelaamassaan ottelussaan vielä yhtään ylivoimamaalia. Toki joukkueella on ollut toiseksi vähiten ylivoimia, mutta ylivoimaa se on silti saanut pelata yli 27 minuuttia, joten kyllä tuossa ajassa pitäisi punalampun syttyä vähintäänkin  kerran. Tänään joukkueella on uusi mahdollisuus laittaa tuo tilasto poikki.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.