Scroll Top

Jymy jäi nokialaisten jyrän alle, TPS puristi pisteet Espoosta

Salibandy1

Nokian KrP:n seitsemän ottelun voittoputki katkesi viime kierroksella Happeen vieraana, ja tänään oli sitten Nurmon Jymyn kohtalo kokea nokialaisten sisuuntuminen, kun nämä hakivat liiganousijasta 14–4-vierasvoiton.

Vielä pelin puolivälissä Niko-Arttu Perälä kavensi lukemiksi 2-3, mutta jo ennen toista taukoa Mikko Laakso, Simo Paulaharju ja Henri Johansson tulittivat vieraat neljän maalin johtoon. Päätöserä olikin sitten KrP:n näytöstä, kun verkko venyi kotijoukkueen päädyssä 20 minuutissa vielä seitsemän kertaa. Ilkeimmin isäntiä kuritti nokialaisten tuttu tehokaksikko Joona Rantala – Henri Johansson, kun Rantala latoi tehot 4+1 ja Johansson 2+3.

Perjantai-illan tasainen taisto miteltiin Espoossa, josta TPS väänsi lopulta mukaansa kolme pistettä 4–3-voitolla Westend Indiansista. Kotijoukkue johti peliä Tuomas Harjulan avausmaalin jälkeen 14 sekuntia ennen kuin Miko Kailiala tasoitti ja Mikko Hautaniemi siirsi vieraat johtoon. Tuomas Harjula illan toisella osumallaan Heimon tasoihin, ja saman teki kolmannessa erässä Santeri Toropainen Erik Storgårdsin osuttua välillä turkulaisille. Ratkaisu nähtiin vasta pelimiesten kympin aluksi, kun Tatu Kanervisto laukoi viivasta ja puolustajan syleilyssä paininut Janne Hoikkanen löi torjunnan paluupallosta voittomaalin.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.