Scroll Top

Jokerit vierailee Pietarin Jääpalatsissa

Janne Juvonen Jokerit

Helsinkiläiset lähtevät otteluun läntisen konferenssin kärkipaikalta tasapisteissä yhden ottelun enemmän pelanneen TsSKA Moskovan kanssa. Jokerit on parhaillaan viiden ottelun mittaisessa pisteputkessa. Keskiviikkona Podolskissa kaatui Vitjaz luvuin 3-2 ensimmäisen erän maaleilla ja Janne Juvosen erinomaisilla torjunnoilla.

Juvonen on myös tänään punakeltaisten maalilla. Puolustukseen paluun tekevät Vitjaz-pelin huilanneet Niklas Friman ja David Sklenicka. Hyökkäysketjut jatkavat samassa muotissa. Loukkaantumisten vuoksi sivussa ovat Anders Lindbäck, Jordan Schroeder ja Henrik Haapala.

SKA on lännessä viidentenä viisi pistettä Jokereita perässä yhden ottelun vähemmän pelanneena. Pietarilaiset voittivat kotonaan Dinamo Minskin keskiviikkona luvuin 2-1. Hyökkääjä Nikita Gusev on ollut huimassa vireessä, sillä hän on neljän ottelun pisteputkensa aikana tehnyt tehot 4+6=10.

SKA perustaa pelinsä pienessä kotikaukalossaan usein hieman yllättäenkin ääritiiviiseen, riskejä välttelevään pelaamiseen. Viimeksi lokakuussa Jokereiden vieraillessa Jääpalatsissa lukemat olivat 2-0 isäntien hyväksi. Helsingissä toki iloteltiin sitä ennen maaleilla, kun Jokerit otti pisteet jatkoajalla luvuin 5-4.

Tämän illan ottelu alkaa klo 18.30 Suomen aikaa.

Jokereiden kokoonpano:

19 Veli-Matti Savinainen – 21 Brian O’Neill (A) – 71 Nicklas Jensen
6 Jesse Joensuu – 37 John Norman – 77 Teemu Turunen
33 Markus Hännikäinen – 11 Kalle Kossila – 81 Iiro Pakarinen
13 Julius Junttila – 42 Hannes Björninen – 12 Marko Anttila (C)

40 Petteri Lindbohm (A) – 52 Philip Holm
28 Otto Leskinen – 90 David Sklenicka
4 Tommi Kivistö – 3 Niklas Friman

30 Janne Juvonen (35 Sebastian Katajainen)

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.