Scroll Top

Jokerit pelaa tänään vuoden ensimmäisen kotipelinsä

Jokerit pelaa vuoden 2021 ensimmäisen kotipelinsä tänään perjantaina, kun vieraaksi saapuu Spartak Moskova. Helsinkiläisten maalilla pelaa Janis Kalnins.

Jokerit avasi vuoden kahden pelin vieraskiertueella, josta tuomisina oli kolme pistettä TsSKA Moskovaa ja HK Sotshia vastaan pelatuista otteluista. Viidestä viime pelistä saldona on nyt neljä voittoa ja yhdeksän pistettä. Sijoitus läntisessä konferenssissa on kuudes.

Vahvimmassa vireessä Jokereista ovat viime peleissä olleet viiden ottelun pisteputkessa olevat Brian O’Neill (1+5=6), Henrik Haapala (5+3=8) ja John Norman (0+6=6). Myös Jordan Schroederin pisteputki on vakuuttavat neljä ottelua (4+2=6).

Isoja muutoksia kokoonpanoon ei tiistain Sotshi-pelin jäljiltä tule. Nollapelin torjunut Kalnins jatkaa maalilla ja hyökkäysketjut ovat ennallaan. Puolustukseen yhden pelin huilin jälkeen palaavat Jakub Krejčík ja Tommi Kivistö.

Kokoonpanon ulkopuolella ovat Niklas Friman, Jonathan Pudas, Nuutti Viitasalo ja Aleksi Halme. Loukkaantuneina sivussa ovat Anders Lindbäck, Markus Hännikäinen, Saku Mäenalanen ja Iiro Pakarinen.

Spartakin vuosi alkoi kolmannella peräkkäisellä tappiolla, mutta voittokantaan joukkue pääsi viime pelissään loppiaisena Traktoria vastaan. Pisteet irtosivat vieraskaukalosta komeasti luvuin 6-2. Tehoja tuli leveältä rintamalta, sillä 12 eri pelaajaa pääsi pisteille.

Spartak on lännessä kahdeksantena kaksi pistettä Jokereiden perässä. Otteluita tosin on pelattuna viisi enemmän. Keskinäiset ottelut ovat tällä kaudella menneet kotijoukkueille. Jokerit otti 7-1-voiton Helsingissä ja Moskovassa Spartak oli parempi jatkoajalla 3-2. Joukkueet kohtaavat vielä neljännen kerran ensi perjantaina Moskovassa.

Tämän illan peli alkaa klo 18.30.

Jokereiden kokoonpano:

6 Jesse Joensuu (A) – 93 Peter Regin – 21 Brian O’Neill (A)
19 Veli-Matti Savinainen – 10 Jordan Schroeder – 71 Nicklas Jensen
13 Julius Junttila – 37 John Norman – 25 Henrik Haapala
48 Henri Ikonen – 41 Antti Pihlström – 12 Marko Anttila (C)

50 Viktor Lööv – 18 Sami Lepistö
90 David Sklenicka – 51 Alex Grant
36 Jakub Krejčík – 4 Tommi Kivistö

98 Janis Kalnins (35 Samuel Jukuri)

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.