Jokerit voi tehdä seurahistoriaa tiistai-iltana Tsheljabinskissä ottamalla 12. peräkkäisen voittonsa runkosarjassa. Ketjuihin tulee jälleen pieniä viilauksia.
Helsinkiläisjoukkueen kolmen ottelun vieraskiertue alkoi sunnuntaina Jekaterinburgissa 3-1-voitolla Avtomobilistista. Jokerit on tukevasti läntisen konferenssin kolmannella sijalla, kun runkosarja on kääntynyt toiselle kolmannekselleen. Voittoja on tullut peräjälkeen 11 ja pisteputkikin on jo 13 ottelun mittainen.
Jokerit voitti kaudella 2004-05 runkosarjassa 11 peliä putkeen, joten tänä iltana joukkueella on mahdollisuus tehdä seurahistoriaa.
Kahdessa viime pelissä Torpedoa ja Avtomobilistia vastaan Jokereiden tehot ovat tulleet ylivoimalla, sillä seitsemästä osumasta kuusi on syntynyt pakkopelin aikana ja yksi tyhjiin. Ylivoimatehokkuus 34,9 on koko KHL:n paras. Myös alivoima on ollut kiitettävällä tasolla, sillä prosentti 85,5 on sarjan viidenneksi kovin.
Yksilöistä Eeli Tolvanen ja Sami Lepistö jatkoivat pisteputkiaan sunnuntaina Jekaterinburgissa. Neljännen kerran Viikon KHL-tulokkaaksi valittu Tolvanen on tehnyt pisteitä kuudessa ja maaleja viidessä pelissä peräkkäin. Lepistön pisteputki on viiden pelin mittainen.
Myös puolustus- ja maalivahtipeli ovat olleet Jokereiden vahvuuksia alkukaudesta. Yli kymmenen ottelua pelanneista maalivahdeista Ryan Zapolskin torjuntaprosentti 94,6 ja päästettyjen maalien keskiarvo 1,35 ovat KHL:n toiseksi parhaat lukemat. Edellä on vain SKA:n maalivahti Igor Shestjorkin. Jokerit on päästänyt 15 ottelussa vain 23 maalia eli vähiten koko sarjassa.
Valmennusjohto on tehnyt pieniä muutoksia ketjukokoonpanoihin tämän illan peliin, sillä Mika Niemi on huilivuorossa ja hänen tilalleen tulee Henri Ikonen, joka pelaa nelosketjussa Antti Pihlströmin ja Marko Anttilan kanssa. Tommi Huhtala ja Jesse Joensuu vaihtavat paikkoja ykkös- ja kolmosketjun välillä.
Loukkaantumisten takia sivussa ovat Karri Rämö ja Petteri Wirtanen, jotka eivät ole joukkueen matkassa vieraskiertueella. Terveinä katsomon puolella jatkavat Niemen ohella Masi Marjamäki ja Tomi Mäki.
Jokerit ja Traktor eivät ole tällä kaudella kohdanneet, mutta kolmesta vierailusta Tsheljabinskiin KHL-aikana helsinkiläiset ovat ottaneet kaksi voittoa. Itäisessä konferenssissa kymmenentenä oleva Traktor on voittanut kolme viimeisintä kotipeliään omien faniensa edessä. Jokereiden haaste tiistai-iltana on äärimmäisen kova.