Jokerit kohtaa torstai-illan vierasottelussa Vitjazin

Janne Juvonen Jokerit

Brian O’Neill jätti sunnuntain kotiottelun Lokomotiv Jaroslavlia vastaan kesken avauserässä. Tästä huolimatta punakeltaiset kaatoivat vaikean vastustajan 2-0 kolmannen erän osumilla, joista vastasivat Alex Grant ja Julius Junttila. Juvonen piti kauden toisen nollapelinsä 21 torjunnalla.

Jokerit on edelleen läntisen konferenssin kärjessä tasapisteissä yhden ottelun enemmän pelanneen TsSKA Moskovan kanssa. Dynamo Moskova ja Severstal Tsherepovets ovat kahden pisteen päässä. Erot ovat marginaalisia ja jokaisella ottelulla näin ollen iso merkitys.

Jokerit jatkaa Vitjazia vastaan samoilla hyökkäysketjuilla, joilla pelasi sunnuntaina. Puolustukseen nousevat mukaan Otto Leskinen ja Vitali Menshikov. Loukkaantumisten vuoksi sivussa ovat Jordan Schroeder, Henrik Haapala ja Anders Lindbäck, jonka toipilasaika selviää jatkotutkimuksissa. Schroeder on sivussa ainakin joulukuun maajoukkuetaukoon saakka ja Haapalan paluu tapahtuu olympiatauon jälkeen helmikuussa. David Sklenicka on tänään sivussa henkilökohtaisen syyn vuoksi. Sebastian Katajainen on ensimmäistä kertaa KHL-pelissä Jokereiden kokoonpanossa.

Lauri Marjamäki jahtaa helsinkiläisseuran peräsimessä 128. voittoaan KHL:n runkosarjassa. Seuraava voitto nostaa hänet sarjassa suomalaispäävalmentajien ykköseksi ohi Kari Heikkilän. Marjamäki on luotsannut Jokereita kaudesta 2018-19 lähtien.

Vastustaja Vitjaz on läntisessä konferenssissa 11:ntenä kymmenen pistettä pudotuspeliviivan alapuolella. Kymmenestä viime pelistään joukkue on voittanut kolme, mutta raapinut tappiopeleistäkin neljä pistettä. Moskovan alueen ryhmän riveissä nähdään suomalaispelaajat Valtteri Kemiläinen, Miro Aaltonen sekä KHL:n maalipörssiä johtava Niko Ojamäki.

Jokerit ja Vitjaz ovat kohdanneet KHL:ssä 16 kertaa ja voitot ovat menneet helsinkiläisten eduksi 11-5. Viime kaudella kohdattiin neljästi ja molemmat voittivat kotiottelunsa. Tämän kauden ohjelmassa on vain kaksi kohtaamista, joista keskiviikon peli on ensimmäinen.

Ottelu Podolskissa alkaa klo 18.30 Suomen aikaa.

Jokereiden kokoonpano:

19 Veli-Matti Savinainen – 21 Brian O’Neill (A) – 71 Nicklas Jensen
6 Jesse Joensuu – 37 John Norman – 77 Teemu Turunen
33 Markus Hännikäinen – 11 Kalle Kossila – 81 Iiro Pakarinen
13 Julius Junttila – 42 Hannes Björninen – 12 Marko Anttila (C)

40 Petteri Lindbohm (A) – 52 Philip Holm
28 Otto Leskinen – 51 Alex Grant
4 Tommi Kivistö – 41 Vitali Menshikov

30 Janne Juvonen (35 Sebastian Katajainen)

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.