Scroll Top

Jokerit kohtaa tänään keskiviikkona kotonaan Kunlun Red Starin

Jokerit hakee paluuta voittokantaan keskiviikon kotiottelussa Kunlun Red Staria vastaan. Antti Pihlström, Veli-Matti Savinainen ja Jordan Schroeder tekevät paluun kokoonpanoon.

Karanteenien vuoksi harvakseltaan viime viikkoina pelannut joukkue hävisi maanantaina Traktorille 1-3 Helsingissä. Jokerit oli kaksi erää hyvässä iskussa, mutta kolmannessa vastustaja iski uuden pykälän sisään ja eteni voittoon. Nyt punakeltaiset pääsevät nopeasti hakemaan kahden pelin tappioputkelle katkaisua.

Hyökkäysketjuihin tulee muutoksia, kun Pihlström, Savinainen ja Schroeder palaavat riviin. Viime pelin jäljiltä sivuun jäävät Eeli Tolvanen, Henri Ikonen ja Aleksi Halme. Kokoonpanon ulkopuolella ovat edelleen myös puolustajat Niklas Friman, Tommi Kivistö ja David Sklenicka sekä hyökkääjistä Julius Junttila.

Tämän illan ottelussa päävalmentajana toimii Pekka Kangasalusta. Valmentajina vaihtopenkillä ovat Ari-Pekka Pajuluoma ja Tomi Mäki.

Brian O’Neill on kasvattanut pisteputkensa jo seitsemään peliin ja on näissä otteluissa iskenyt tehot 2+7=11. Amerikkalainen palaa tänään tutummalle paikalleen laitahyökkääjäksi tuttujen ketjukaverien Peter Reginin ja Jesse Joensuun rinnalle. Kolmikko pelasi ensimmäiset pelinsä yhdessä jo kaudella 2016-17.

Jokerit on läntisessä konferenssissa yhdeksäntenä, mutta pelejä on 6-8 vähemmän kuin edellä olevilla joukkueilla. Tämän illan vastustaja Kunlun Red Star saapuu Helsinkiin kuuden ottelun tappioputkessa ja on idässä 12:ntena eli viimeisenä.

Jokerit ja Kunlun Red Star ovat kohdanneet toisensa kahdeksan kertaa KHL:ssä ja helsinkiläiset johtavat keskinäisiä pelejä voitoin 7-1. Viime kaudella pelit olivat tasaisia, sillä vieraissa Jokerit otti pisteet luvuin 3-2 ja kotona 4-3.

Illan ottelu alkaa klo 18.30.

Jokereiden kokoonpano:

6 Jesse Joensuu (A) – 93 Peter Regin – 21 Brian O’Neill (A)
25 Henrik Haapala – 10 Jordan Schroeder – 71 Nicklas Jensen
19 Veli-Matti Savinainen – 37 John Norman – 81 Iiro Pakarinen
41 Antti Pihlström – 80 Saku Mäenalanen – 12 Marko Anttila (C)
26 Konsta Hirvonen

44 Mikko Lehtonen – 64 Jonathan Pudas
36 Jakub Krejčík – 50 Viktor Lööv
7 Joonas Järvinen – 51 Alex Grant

39 Anders Lindbäck (98 Janis Kalnins)

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.