Jokerit kohtaa läntisen konferenssin kärkiottelussa TsSKA Moskovan vieraskaukalossa klo 16.30 Suomen aikaa. Helsinkiläisten riveissä debyyttinsä tekee puolustaja Nico Nurmikanta.
Nurmikanta, 24, on pelannut alkukauden Kiekko-Vantaan Mestis-ryhmässä kahdeksan kamppailua tehoin 0+2. Puolustaja on ollut neljän ottelun vieraskiertueella joukkueen vahvuudessa alusta asti. Hän pelaa tänään ensimmäisen KHL-ottelunsa. Pakkiparina on Jesper Jensen.
Maalissa jatkaa Ryan Zapolski, joka torjui myös perjantaina Magnitogorskissa. Hyökkäyksen osalta Jokerit on samassa muotissa kuin edellisessä pelissä. Loukkaantuneina sivussa ovat Karl Stollery, Antti Pihlström, Nicklas Jensen, Peter Regin ja Eemeli Räsänen. Alex Grant taas kärsii pelikieltoa.
Jokerit hakee paluuta voittokantaan kahden niukan tappion jälkeen. Avtomobilist ja Metallurg olivat vieraskiertueen ensimmäisissä peleissä helsinkiläisiä tehokkaampia. Jokerit jatkaa läntisen konferenssin kolmannella sijalla.
Sunnuntain vastustaja TsSKA on lännessä toisena ja pelannut odotetun vahvan alkukauden. Edellisestä 17 pelistään moskovalaisjätti on voittanut peräti 16. Viimeksi tiistaina kaatui Sibir luvuin 4-2. TsSKA:lla on jälleen kasassa laadukas joukkue, jossa riittää leveyttä neljään huippuvitjaan ja pakkipariin.
Jokerit ja TsSKA eivät ole tällä kaudella vielä kohdanneet. Viime keväänä joukkueet mittelivät kuuden ottelun hurjan playoff-sarjan, jonka moskovalaiset veivät 4-2. Viides peli Venäjän pääkaupungissa jäi historiankirjoihin KHL:n pisimpänä otteluna, jonka Mika Niemi ratkaisi viidennessä jatkoerässä.
Jokereiden kokoonpano:
6 Jesse Joensuu – 37 John Norman – 21 Brian O’Neill
84 Max Wärn – 16 Geoff Platt – 25 Pekka Jormakka
48 Henri Ikonen – 65 Sakari Manninen – 11 Steve Moses
14 Tomi Mäki – 22 Mika Niemi – 12 Marko Anttila
4 Tommi Kivistö – 18 Sami Lepistö
44 Jesper Jensen – 53 Nico Nurmikanta
50 Viktor Lööv – 7 Oliver Lauridsen
30 Ryan Zapolski (98 Janis Kalnins)
TsSKA:n kokoonpano:
97 Kirill Kaprizov – 19 Linden Vey – 25 Mihail Grigorenko
21 Sergei Kalinin – 11 Sergei Andronov – 12 Jannik Hansen
22 Aleksandr Popov – 78 Maksim Shalunov – 71 Konstantin Okulov
9 Anton Slepishev – 87 Andrei Svetlakov – 7 Ivan Telegin
6 Klas Dahlbeck – 37 Mat Robinson
88 Artjom Blazhijevski – 53 Aleksei Martshenko
89 Nikita Nesterov – 38 Mihail Naumenkov
33 Mihail Pashnin
90 Ilja Sorokin (31 Lars Johansson)