Scroll Top

Jokereille kahdeksas voitto putkeen – Nicklas Jensen harvinaisella tavalla suihkuun

Niclas Jensen Jokerit

Jokerit jatkaa pitkää tappiotonta putkeaan. Keskiviikkona vieraissa kaatui Torpedo Nizhni Novgorod 2-4 kovalla kolmannen erän pelillä.

Ottelu oli reilut puoli minuuttia ennen kolmannen erän loppua tilanteessa 2–2. Sitten Jokerit laittoi vitosvaihteen silmään ja ensin Brian O’Neill latoi numeroiksi 3–2 vain 31 sekuntia ennen loppua.

Kun Torpedo haki tasoitusosumaa ilman maalivahtia, Iiro Pakarinen iski kolme sekuntia ennen päätössummeria 4–2 tyhjään häkkiin.

Jokereiden 1–1-tasoitusosuman teki avauserässä Petteri Lindbohm ja John Norman vei kolmannessa erässä Jokerit 2–1-johtoon.

Ottelussa nähtiin myös harvinainen temppu, jonka päällepäsmärinä toimi Jokereiden tanskalaisvahvistus Nicklas Jensen. Pelitilanteen jälkeisessä hellyydenosoituksessa Jensen sai päähänsä puskea vastustajaa kuitenkin niin, että molemmilla oli kypärät päässä. Venäläistuomarit antoivat suorituksesta tyylipisteet 5+20min ja Jensen katsoi ottelun lopun katsomon puolelta.

Voitto oli Jokereille jo kahdeksas peräkkäin.

Jokerit kohtaa KHL:ssä seuraavaksi lauantaina Helsingissä HK Sotshin.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.