Jokerit taipui maanantai-iltana kuumassa KHL-kamppailussa Dynamo Moskovan vieraana maalein 2–0 (1–0, 1–0, 0–0).
Rajusti uudistunut sekä isoja satsauksia tehnyt Dynamo Moskova ja KHL:n läntisessä konferenssissa edelleen kolmantena oleva Jokerit iskivät yhteen ensimmäisen kerran tällä kaudella. Maanantai-illan kiekkonäytelmästä kehkeytyi kiihkeä ja kovatasoinen kamppailu tärkeistä sarjapisteistä.
Juuso Hietasen ja Miika Koiviston edustama Dynamo Moskova aloitti ottelun todella vahvasti. Jokerit oli pesukoneessa, mutta huikean ottelun pelannut latvialaisvahti Janis Kalnins piti helsinkiläisvieraita pystyssä torjunnoillaan. Erätauolle lähdettiin moskovalaisten 1–0-johdossa, kun tähtisentteri Vadim Shipatshjov iski kiekon pussin pohjalle ajassa 17.22.
– Aloitettiin peli todella surkeasti. Ei ole kyllä noin huonoa alkua ole koskaan minun Jokeri-aikanani ollut kyllä missään. Peli olisi voinut olla ensimmäisen erän jälkeen ohi ilman Janisin torjuntoja. Vastustaja oli valmiimpi ja tuli kyllä hurjalla vauhdilla peliin, Pekka Jormakka kertoi taiston tauottua.
Jokerit tuli toiseen erään sisuuntuneena ja hallitsi peliä, mutta maalinteko oli tervanjuontia. Dynamo puolestaan onnistui verkkoa heiluttamaan, kun taiturimainen hyökkääjä Dimitri Kagarlitski peippaili alivoimalla läpiajosta kiekon pussiin toisen erän lopussa.
– Saimme pelistä paremmin kiinni, mutta usein huono alku heijastuu loppupeliinkin. Meillä oli hyvin paikkoja, mutta ei saatu sisään ja vastustajan maalivahti pelasi kyllä myös hyvin, Jormakka tuumasi.
Kolmannessa erässä Jokerit haki vimmatusti kavennusta, kun taas Dynamo Moskova pyrki suojelemaan johtoaan kaikin keinoin.
Useita hyviä pitkiä hyökkäyksiä Dynamo-päätyyn saanut Jokerit onnistui kolmannen erän loppupuolella kertaalleen tekemään maalin, kun Pekka Jormakka löi maalin edestä irtopalan sisään. Osuma kuitenkin hylättiin valmentajahaaston myötä, sillä tuomaristo katsoi tanskalaispuolustaja Jesper Jensenin häirinneen kauden toisen nollapelinsä torjunutta konkarivahti Aleksandr Jerjomenkoa.
– En kerennyt näkemään tilannetta mitä siellä oikein tapahtui, joten vaikea sanoa oliko päätös oikea. Löin vain kiekon maaliin, Jormakka sanoi.
Moskovalaiset kestivät Jokereiden loppurypistyksen ja nappasivat kaksi pistettä.
Helsinkiläisten pirtein koostumus oli kiistatta Jormakan, useita laadukkaita maalipaikkoja rakentaneen Sakari Mannisen ja työmyyrä Henri Ikosen hyökkäyskentällinen.
– Olemme pelanneet hyvin yhdessä ja tänäänkin luistin kulki. Hyvänä päivänä olisimme sen 2–3 tehneet, mutta nyt ei vaan uponnut. Tuossa ketjussa on mukava pelata, Jormakka kertoi.
Jokereiden viiden ottelun mittainen pisteputki katkesi näin ollen Moskovassa. Dynamo otti jo kahdeksannen perättäisen voittonsa Jokereista.
Helsinkiläiset ovat onnistuneet vain kerran kaatamaan vieraskaukalossa Dynamon. Tämä tapahtui Jokereiden ensimmäisellä KHL-kaudella 2. lokakuuta 2014.
Jokereiden kausi jatkuu keskiviikkona Teemu Pulkkisen edustaman Dinamo Minskin vieraana.
– Meidän täytyy olla heti valmiita pelaamaan, kun kiekko tippuu jäähän. Meidän täytyy tehdä töitä heti alusta saakka yhdessä, Jormakka päätti.