Scroll Top

Jalkapallon MM-kisoissa C- ja D-lohkon vuoro, lue ennakko!

Jalkapallon mm 2018

Jalkapallon MM-kisoissa on taas vauhdikas pelipäivä edessä, kun C ja D-lohko saadaan pelattua tänään loppuun. Molemmissa lohkoissa riittää vielä paljon jännitettävää ja erityisesti illan päättävissä D-lohkon otteluissa on paljon panosta, koska kisoihin yksi suurimmista suosikeista Argentiina on vaarassa pudota jo alkulohkoon. Päivä kuitenkin aloitetaan C-lohkon otteluilla, jossa Ranska ja Tanska pelaavat keskenään lohkovoitosta. Australialla on myös mahdollisuus jatkopaikkaan mikäli vain maa voittaa omassa ottelussaan Perun ja Ranska puolestaan voittaisi Tanskan.Tämän jälkeen mentäisiin näissä kisoissa ensimmäistä kertaa maaliero vertailuun, koska Australialla ja Tanskalla olisi molemmilla kasassa neljä pistettä. Toki tuohon on vielä pitkä matka, joten seurataan ensiksi ottelut rauhassa loppuun ja katsotaan sitten mikä on lohkon tilanne.

Ennakkoasetelmat päivän otteluihin

Tanska vs Ranska

Alkuillan huippuottelu on Tanskan ja Ranskan välinen kamppailu, jossa on panoksena C-lohkon voitto. Toki se vaatii Tanskalta ottelun voittamista, mutta mikäli joukkueet pelaisi ottelun sopuisasti tasan tietäisi se molemmille maille tärkeää jatkopaikkaa.

Tanska on pelannut yllättävän tasapainoiset kisat eikä joukkue ole hävinnyt kisoissa vielä peliäkään. Avausottelusta juutit ottivat 1-0 voiton Perusta ja toisessa kamppailussa joukkue pelasi 1-1 tasapelin Australian kanssa. Toki joukkueen pelaaminen on ollut hyvin puolustus painotteista niin kuin lopputuloksista voi päätellä. Pitää kuitenkin muistaa, että MM-kisoissa ei tyylipisteitä jaeta ja lopputulos on ainoa asia mikä ratkaisee. Tanskan puolustus onkin suoriutunut kahdessa ensimmäisessä ottelussa todella hyvin ja ainoa päästetty maali tuli sekin rangaistuspotkusta, joten joukkueelle ei ole tehty vielä yhtään pelitilannemaalia. Puolustuksen takana maalivahti Kasper Schmeichel on pelannut erinomaiset kisat tähän asti ja ottanut molemmissa otteluissa tukun tärkeitä torjuntoja. Miehen vahvaa panosta tarvitaan myös tänään mikäli Tanska haluaa voittaa alkulohkonsa ja välttää näin kohtaamasta D-lohkon ykköstä, joka on suurella todennäköisyydellä Kroatia.

Embed from Getty Images

 

Ranska on yksi kisojen suurimmista suosikeista ja joukkue onkin voittanut molemmat alkulohkon ottelunsa. Voitoista huolimatta joukkueen pelaaminen ei ole vielä ollut lähellekkään parhaalla tasolla ja varsinkin hyökkäyspelaaminen on ollut todella väkinäisen näköistä. Ranskan onneksi lohkon vastustajat eivät ole tähän mennessä olleet kisojen kovimpia, joten joukkue on voinut käytännössä ruutinisuorituksella ottaa voitot itselleen. Tänään joukkue saa toivon mukaan jo haastetta, koska olisi mielenkiintoista nähdä mihin Ranska parhaimmillaan pystyy.

Embed from Getty Images

 

Ranska on ennen tämän päivän ottelua varmistanut jo jatkopaikkansa, joten valmennuksella olisi mahdollisuus antaa huilia avainpelaajille, mutta sitä tuskin nähdään, koska maa haluaa varmasti voittaa lohkonsa, jotta se ei kohtaisi neljännesvälierissä D-lohkon ykköstä. Mielenkiintoista on myös nähdä paraneeko Ranskan hyökkäyspelaaminen ja onnistuuko Antoine Griezmann tekemään kisojen ensimmäisen pelitilannemaalin. Mies on toki yhden maalin kisoissa jo tehnyt, mutta se tuli rangaistuspotkusta. Griezmannin otteissa on tähän mennessä paistanut vaisuus, joten olisi kiva nähdä samoja suorituksia hyökkäyspäässä mitä mies on esittänyt seurajoukkueessaan Atletico Madridissa.

Australia vs Peru

C-lohkon toinen ottelu on Australian ja Perun välinen kamppailu. Australialla on vielä saumat jatkopaikkaan, mutta se ei ole enää joukkueen omissa käsissä, mutta voittamalla Perun sillä olisi ainakin mahdollisuus päästä jatkoon. Perulla puolestaan ei ole enää kuin maine ja kunnia pelissä, koska joukkueen jatkohaaveet haihtuivat Tanska ja Ranska otteluissa tulleisiin tappioihin.

Australia lähtee Peru kamppailuun niukkana suosikkina, koska joukkueella on huomattavasti enemmän motivaatiota voittaa tämän päivän ottelu ja myös sen itseluottamus on varmasti paremmalla tasolla kuin päivän vastustajalla Perulla. Australia on esiintynyt kisoissa odotettua pirteämmin ja joukkue haastoi jo avausottelussa Ranskan tosissaan voitosta. Edellisissä kamppailussa joukkue pelasi tasapelin Tanskan kanssa, mutta joukkueella oli varsinkin ottelun toisella puoliajalla hyvät paikat tehdä kamppailun voittomaali. Australian tilastoissa on yksi erittäin mielenkiintoinen asia. Joukkue on tehnyt kisoissa kaksi maalia ja molemmat osumat ovat syntyneet rangaistuspotkusta, joten jännä seurata jatkuuko maan rankkari putki myös tämän päivän ottelussa.

Embed from Getty Images

 

Peru oli ennakkoon yksi kisojen mielenkiintoisimmista joukkueista ja siltä odotettiin näissä kisoissa, jopa jatkopaikkaa. Itse kisoissa joukkueen esitykset ovat jääneet vaisuksi eikä joukkue ole tehnyt vielä yhtään maalia vastustajan verkkoon. Tänään Peru haluaa varmasti tehdä sen ensimmäisen maalinsa ja ottaa sitä kautta myös voiton. Mikäli Peru pystyy tänään voittamaan olisi se maan ensimmäinen voitto MM-kisoissa 40 vuoteen, sillä edellinen voitto tuli Argentiinan kisoissa vuonna 1978 Irania vastaan.

Nigeria vs Argentiina

Nigerian ja Argentiinan ottelussa on tänään isot panokset, koska molemmilla mailla on vielä saumat jatkopaikkaan. Nigerialle saattaa riittää ottelusta tasapelikin jatkopaikkaan, mutta voitolla joukkue olisi varmuudella jatkossa. Sitä vastoin yksi kisojen tähän asti suurimmista flopeista eli Argentiina tarvitsee varmuudella voiton jatkopaikkaan eikä sekään välttämättä edes riitä, koska joukkueen maaliero on tässä vaiheessa lohkon selvästi heikoin.

Nigeria aloitti kisat tappiolla Kroatialle eikä joukkueen esitys avausottelussa todellakaan vakuuttanut. Edellisessä ottelussa Islantia vastaan nähtiin kentällä aivan eri Nigeria ja joukkue pelasi todella iloista ja viihdyttävää jalkapalloa ja se nappasi ottelusta ansaitun 2-0 voiton. Joukkueen hahmo Islanti ottelussa oli Venäjän liigassa pelaava Ahmed Musa, joka teki Nigerian molemmat maalit. Mies voikin olla nopeudellaan todella paha pideltävä Argentiinan puolustukselle, joka ei ole näissä kisoissa vielä vakuuttanut.

Argentiina lähtee päätösotteluun selkä seinää vasten, koska joukkue on vaarassa pudota jo alkulohkoon. Argentiinan piti olla lohkon selvä voittajasuosikki, mutta toisin on käynyt. Avausottelussa se pelasi 1-1 tasapelin Islantia vastaan ja edellisessä ottelussa tuli ruma 3-0 tappio Kroatialle.

Embed from Getty Images

 

Vaikka joukkueen puolustus päästi edellisessä ottelussa kolme maalia omiin niin suurimmat ongelmat Argentiinalla on maalinteossa. Erityisesti Lionel Messi on ollut kaukana parhaasta tasostaan eikä muutkaan hyökkäyspäänpelaajat ole vakuuttaneet. Yksi iso ihmetyksen aihe on ollut siinä miksi Juventuksessa loistavia otteita esittänyt Paolo Dybala on saanut niin vähän vastuuta. Islanti kamppailussa mies ei pelannut minuuttiakaan ja edellisessä ottelussa mies pelasi reilut 20 minuuttia, kun hän tuli vaihdosta sisään ottelun toisella puoliajalla.. Tänään onkin jännä seurata mihin ratkaisuun valmennus päätyy ja antaako se Dybalalle enemmän peliaikaa, koska joukkue tarvitsee ottelusta voiton ja mielellään ison sellaisen, joten luulisi tuon tason pelimiehelle peliaikaa löytyvän.

Mikäli Argentinan esitykset jatkuisivat yhtä heikkoina, kun tähän asti on nähty niin varmaa on, että Argentiinan mediassa laitetaan päitä vadille ja paljon. Toisaalta, jos joukkue otta voiton ja menisi lohkosta jatkoon olisi Argentiinalla kaikki auki aina maailmanmestaruuteen asti.

Islanti vs Kroatia

Lohkon toisena kamppailuna on Islannin ja Kroatian välinen ottelu. Islanti on saalistanut kisoissa vasta yhden pisteen, mutta joukkueella on silti saumat jatkopaikkaan. Toki se vaatii, että joukkue itse voittaa tänään ja Argentiina voittaisi Nigerian, mutta mahdotonta se ei kuitenkaan ole. Varsinkin, kun illan vastustaja Kroatia on varmistanut jo jatkopaikan, joten suurella todennäköisyydellä se antaa lepoaikaa sen avainpelaajille.

Islanti lähtee illan otteluun pelaamaan varmasti samalla sapluunalla millä se on Argentiinaa ja Nigeriaa vastaan lähtenyt eli puolustustaa tiiviisti ja kyttää omia vastahyökkäyspaikkoja. Pitää kuitenkin muistaa, että joukkue tarvitsee ottelusta voiton, joten pakettia on pakko avata jossain vaiheessa mikäli ottelu pysyy tasalukemissa pitkään tai Kroatia menisi vaikka johtoon. Se on kuitenkin varmaa, että yrittämisestä ja tahdosta ei Islannin voittaminen tule jäämään kiinni.

Kroatia on ollut tähän asti yksi kisojen parhaista joukkueista ja sen otteet ovat olleet todella vakuuttavia. Kroatian pelillinen ilme on ollut todella hyvä ja joukkueen puolustus sekä hyökkäyspeli on toiminut todella saumattomasti. Kroatian maaliero on kahden ensimmäisen pelin jälkeen 5-0, joten se kertoo paljon joukkueen pelaamisesta ja siitä, että joukkueen jokainen osa-alue on erinomaisessa kunnossa. Edellisen Argentiina ottelun toinen puoliaika oli todellinen taidonnäyte joukkueen kyvyistä ja mikäli se pystyy esittämään samanlaisia otteita myös jatkossa saa kisojen suurmaat olla Kroatian kanssa varuillaan.

Embed from Getty Images

 

Kroatialla ei tämän päivän Islanti ottelussa ole sikäli panosta, koska joukkue on varmistanut jo jatkopaikan ja myös lohkovoitto on hyvin lähellä. Kroatian päävalmentaja Zlatko Dalic sanoikin ennakoissa, että se tulee hyvin suurella todennäköisyydellä antamaan huilia muutamilla avainpelaajille. Ainakin keskikenttäpelaaja Ivan Rakitic sekä hyökkääjä Mario Mandzukic saattavat olla sivussa illan ottelusta, koska molemmilla pelaajilla on keltainen kortti alla, joten yksi keltainen korttia lisää tietäisi miehille huilia tärkeästä neljännesvälieräottelusta. Lisäksi Argentiina pelissä voittomaalin tehneellä Ante Rebicillä on varoitus alla, joten hänkin saattaa olla sivussa illan ottelusta.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.