Seuran hallitus on päättänyt vapauttaa Jani ”Honsu” Honkavaaran tehtävästä HIFK:n jalkapallon edustusjoukkueen päävalmentajana. Syy tähän vaikeaan päätökseen on Veikkausliigakauden 2016 odotettua heikompi menestyminen.
Haluamme kiittää Honsua hänen merkittävästä panoksestaan HIFK Fotbollin viime vuosien menestyksessä. Honkavaaran johdolla HIFK nousi kakkosdivisioonasta Ykköseen ensin vuonna 2010, toisen kerran vuonna 2013 ja heti seuraavana vuonna joukkue voitti Ykkösen, joka huipentui 4.10.2014 ikimuistoiseen kauden päätösotteluun varmistaen 42 vuoden jälkeen nousun pääsarjatasolle. Viime vuonna Veikkausliigassa HIFK sijoittui hienosti 7. sijalle.
”Honsu on tehnyt fantastista työtä HIFK:ssa viime vuodet ja hän on HIFK Fotboll legenda. Hän on aina tervetullut ja tulee aina olemaan osa HIFK perhettä. Haluamme toivottaa hänelle onnea ja menestystä tuleviin haasteisiin”, sanoo HIFK Fotboll AB:n puheenjohtaja Kaarlo Kankkunen.
HIFK kutsuu koolle avoimen tiedotustilaisuuden seuran kannattajille ja medialle torstaina 28.7 klo 13.00 Sonera Stadiumin ravintolatiloissa, Urheilukatu 1–3. Tiedotustilaisuudessa esitellään seuran uusi päävalmentaja.