Henri Kontinen ja australialainen John Peers hakevat jatkoa Australian avointen menestykselle vuoden toisessa Grand Slam -turnauksessa Ranskan avoimissa. Myös Otto Virtanen iskee mestaruusjahtiin poikien sarjassa.
KONTINEN: ”AINA OLEN TYKÄNNYT MASSASTA, MUTTA JOTENKIN SE ON MUUTTUNUT VUOSI VUODELTA VIELÄKIN MUKAVAMMAKSI”
Nelinpelin kaaviot julkaistiin viikonloppuna ja Kontinen/Peers löytyy 64 parin muodostaman kokonaisuuden yläkaaviosta. Kahdeksanneksi sijoitettu pari kohtaa avauskierroksella argentiinalaisen Leonardo Mayerin ja portugalilaisen Joao Sousan. Kyseessä on Australian avointen välierän uusinta – Kontinen/Peers voittivat tammikuisen kohtaamisen 6-1, 7-6. Ottelu on luvassa tiistaina toisena kentällä 5, jolla ottelut alkavat klo 12:00
– Aika lailla samat fiilikset kuin viime vuonna, eli massapelaaminen on tuntunut pääsääntöisesti hyvältä. Hyvää tekemistä kokonaisuudessaan ja toivottavasti viime vuoden tavoin on paras jätetty Pariisia varten, kertoi Kontinen.
Kovista syötöistään ja taiturimaisista käsistään tunnettu suomalainen nelinpeliässä kertoo nauttivansa massalla pelaamisesta enemmän ja enemmän vuodesta toiseen siirryttäessä.
– Aina olen tykännyt massasta, mutta jotenkin se on muuttunut vuosi vuodelta vieläkin mukavammaksi. Ranskassa on myös suhteellisen nopeat kentät, mikä sopii meille hyvin.
Mistä tämä massapelaamisen fiilistely kumpuaa?
– Vaikea sanoa yksittäistä asiaa. Mutta varmaan se, että pelillisesti se on sen verran erilaista kuin muilla alustoilla. Massalla tulee muihin alustoihin verrattuna selvästi pidempiä palloralleja ja näkee myös vähän erilaisten pelityylien menestyvän.
Kontinen ja Peers ylsivät viime vuoden Ranskan avoimissa puolivälieriin, mikä oli parin paras noteeraus Grand Slam -tasolla. Kontinen kertoo parin aina miettivän kuinka he voisivat kehittää peliään.
– Tiettyjä asioita koitamme aina parantaa oli se alusta mikä tahansa. Yleisesti ottaen siirryttäessä massalle käymme läpi edellistä vuotta ja mietimme mikä toimi ja mitä voitaisiin tehdä paremmin.
VIRTANEN: ”HYVILLÄ FIILIKSILLÄ MASSALLE JA RANSKAAN”
Otto Virtanen jatkaa viimeisen juniorivuoden otteluitaan Ranskan avoimissa. Vuoden ensimmäisessä Grand Slamissa ylsi 17-vuotias suomalainen kaksinpelin puolivälieriin ja nelinpelissä 16 parhaan joukkoon.
– Hyvillä fiiliksillä massalle ja Ranskaan. Nyt on tarkoituksena hioa peruspeliä kuntoon ja siihen päälle ajoitus sekä kierteet kohdilleen, kertoi Virtanen.
Virtasen on tarkoitus pelata Ranskassa kaksinpelin lisäksi myös nelinpeliä. Alustavasti suomalainen on sopinut pelaavansa yhdessä brittiläisen Harry Wendelkinin kanssa.
Virtasen viimeisten kuukausien tekemistä ovat häirinneet selkävaivat, minkä johdosta pelit jäivät keväällä suunniteltua vähemmälle. Nyt on kuitenkin terveystilanne parempi ja keho tuntuu hyvältä.
– Kaikinpuolin on ihan hyvä terveystilanne, vahvisti Virtanen.
Juniorisarjat pelataan turnauksen toisella viikolla. Virtanen on nyt alkuviikon treenaamassa Suomessa, jonka jälkeen siirtyy kohti Ranskaa viimeistelemään kuntoaan Mouratogloun tennisakatemiaan.