Scroll Top

Henri Johanssonista kaikkien aikojen ensimmäinen 700 maalin mies

Salibandy3

Nokian KrP:n hyökkääjä Henri Johansson ylsi kaikkien aikojen ensimmäisenä pelaajana 700 liigamaaliin, kun nokialaiset hävisivät kotonaan EräViikingeille maalein 4-5 F-liigan miesten sarjan palatessa MM-tauolta.

Henri Johanssonin historiallinen maali syntyi ottelun puolivälissä, kun Miska Mäkisen maalilta löytämä Joona Rantala ei kiirehtinyt itse laukomaan vaan siirsi vielä sivuun Henri Johanssonille, joka sai sivaltaa ”Näädät” 3–1-johtoon. F-liigan ykköstykin tehot kaikkien aikojen runkosarja- ja pudotuspeleissä yhteensä ovat nyt 700+517=1217.

Pudotuspelipaikasta taisteleva EräViikingit johti vielä ensimmäisellä tauolla 1-0, mutta toisessa erässä KrP otti ohjat. Ensin Emil Eklund ja sitten Joni Henttonen rankaisivat helsinkiläisten kotijoukkueelle hukkaamista palloilla maaleilla, ja erän loppuun Joona Rantala vielä purjehti yli keskialueen sijoittamaan vasemman tolpan juureen lukemiksi 4-2.

Vielä kymmenen minuuttia ennen ottelun loppua kotijoukkue johti edelleen turvallisen tuntuisesti kahdella maalilla, mutta Henri Johanssonille kädellä pelaamisesta jäähy pohjusti käänteen. Tommi Rosendahl kavensi illan toisella ylivoimamaalillaan, ja kohta Daniel Tenhonen kiskaisi Rosendahlin syötöstä etuyläkulmaan tasoituksen. Runsaat neljä minuuttia ennen loppua EräViikingit pääsi ylivoimahyökkäykseen, jonka KrP:n maalivahti Miro Tuomala kurotti jaloillaan katkaisemaan mutta Tommi Rosendahl nosti irti jääneen pallon rystyltä verkkoon ja voiton vieraille.

Pudotuspelipaikasta taistelevalle EräViikingeille voitto oli iso ja kasvatti eron kaksi ottelua vähemmän pelanneeseen SPV:hen kuuteen pisteeseen. Nokian KrP jatkaa sarjakakkosena.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.