Scroll Top

Haastattelussa Eremenko Senior

img_5933

Geemedia tavoitti pakkasen valloittamassa Pietarsaaressa tällä hetkellä lomaa viettävän Eremenko Seniorin. Eremenkohan loi mittavan ja arvokkaan uran FF Jarossa. Eremenkon kädenjälki tulee näkymään joukkueessa todella pitkään niin juniori kuin edustusjoukkueessa.

img_5933

Eremenkon mukaan hänen potkunsa ei ollut kova isku. Tottakai potkut olivat pettymys mutta ne kuuluvat ammattilaisurheiluun ja -jalkapalloon. Hän ei lähtenyt etsimään uutta työpaikkaa vaan ensin hän siirtyi Suomen Palloliittoon U19-poikien valmentajaksi ja sieltä nopealla aikataululla Kazakstaniin kriisijoukkue Shakter Karagandyn valmentajaksi. Joukkue oli pudotusuhan alla ja Eremenko palkattiin yrittämään joukkueen pelastamista.

– Onko Kazakstanin pääsarja kovatasoisempi kuin Veikkausliiga?
– On, siellä on enemmän rahaa käytettävissä niin sitä kautta pelaajat ovat parempia.

Tällä hetkellä Eremenko lomailee perheensä kanssa Suomessa ja palaa tammikuussa Kazakstaniin aloittamaan joukkueen valmistelun tulevaan kauteen.

– Kun saavuin Karagandyyn olimme toiseksi viimeisimpiä ja lopulta päädyimme pudotuslohkoon ja siellä säilytimme paikkamme pääsarjassa. Ensi kaudella pelimme tulee olemaan erilaista ja tavoitteemme on korkealla, Eremenko kertoo.

Kazakstanissa pelimatkat saattoivat kestää junalla 18 tuntia ja kauden viimeiset pelit käytiin jopa 15-asteen pakkasessa. Joukkue harjoitteli lumen keskellä pakkasella mutta Eremenkon mukaan se ei juuri haitannut joukkuetta.

img_5931

Eremenkon sopimus kattaa vielä ensi kauden.

Geemedia toivottaa onnea Seniorin ja joukkueen ensi kaudelle!

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.