Scroll Top

Golf – Mikko Korhonen jatkoi loistavia otteitaan Etelä-Afrikassa

Suomalaispelaajat jatkoivat hyviä otteitaan golfin Euroopan -kiertueen toisessa finaalikilpailussa Etelä-Afrikassa. Mikko Korhonen jatkoi siitä mihin kahdella ensimmäisellä kierroksella jäi ja pelasi kolmannen kierroksen 70 lyönnillä eli kaksi alle parin ja on tällä hetkellä kilpailussa mukavasti sijalla kuusi. Korhosen tasaisuutta kuvaa hyvin se, että mies on pelannut kaikki kolme kierrosta 70 lyönnillä. Suomalaispelaajalla oli toki eväät parempaankin, sillä Korhonen oli kierroksen aikana parhaimmillaan jo tuloksessa kahdeksan alle, mutta pari bogeya verotti miehen tulosta, mutta siitä huolimatta kilpailu on sujunut Korhosen kilpailukunnon huomioon ottaen varsin mukavasti.

https://twitter.com/EuropeanTour/status/1195711045685383168

 

Mikäli Korhonen pystyy pitämään sijoituksensa edes top kympissä tietäisi se miehelle yli 100 000 euron palkintorahoja. Toki nouseminen on myös mahdollista, sillä neljänteen sijaan eroa on vain pari lyöntiä, mutta kolmen joukkoon pääsy on jo vaikeampaa, sillä ero top kolmeen on jo neljä lyöntiä.

Kilpailun toinen suomalainen Kalle Samooja pelasi eilen hurjan etuysin, mutta kierroksen loppu verotti miehen tulosta paljon. Tänään sitä vastoin mies teki mukavasti birdiä, joita syntyi peräti viisi. Tänään tulosta verottivat lähes samat reiät ja etuysillä tuli harvinainen tripla bogey, joka pudotti miehen tulosta rutkasti. Samoojan kierros sisälsi vielä kaksi bogeya, joten kolmas kierros sujui lopulta tasan parissa ja kolmen pelatun kierroksen jälkeen Samooja on sijalla 25 tuloksella tuloksella – 1. Miehellä on kuitenkin hyvät mahdollisuudet nousta mikäli hän pystyy huomenna pelaamaan kaksi tai kolme lyöntiä paremman kierroksen kuin tänään. Nousu olisi sikäli tärkeää, koska sijoittuminen top 20 toisi miehelle noin 80 000 euroa palkintorahoja sekä rutkasti lisää ranking pisteitä.

Embed from Getty Images

Kilpailua johtaa eilisen tapaan Etelä-Afrikan Zander Lombard tuloksella 11 alle parin. Eilen mies pelasi loistavan kierroksen seitsemän alle parin. Mutta tänään hän ei pystynyt johtoaan lisäämään, sillä hän pelasi kierroksen tasan parissa. Vain lyönnin päässä Lombardista seuraa hänen maamiehensä Louis Oosthuizen sekä Belgian Thomas Detry. Seuraavat pelaajat ovat jääneet kärjestä jo kolme lyöntiä, mutta loistavalla päätöskierroksella on sieltäkin mahdollisuus nousta voittotaisteluun mukaan.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.