Scroll Top

Golf – Kalle Samooja aloitti mukavasti Euroopan kiertueen osakilpailun Englannissa –

Suomen Kalle Samooja aloitti mukavasti Euroopan-kiertueen osakilpailun English Championshipin. Samooja pelasi avauskierroksen tulokseen neljä alle parin ja hän  on tällä hetkellä kilpailussa noin sijalla 20, mutta ero esimerkiksi top kymppiin on vain yksi lyönti. Samoojan sijoitus tässä vaiheessa kisaa ei muutenkaan kerro juuri mitään, koska kolme kierrosta on vielä kilpailua pelaamatta, mutta hyvän avauspäivän ansiosta mies pysyi ainakin kärjen tuntumassa, sillä ero kilpailun kärkeen on vain kolme lyöntiä, joten kaikki eväät tehdä hyvä tulos on olemassa mikäli peli kulkee kuten tänään.

Embed from Getty Images

Samooja pelasi kierroksen tasaisesti, sillä etuysi sujui tulokseen kolme alle parin. Takaysi olisi myös sujunut samaan kolme alle tulokseen, mutta harmittava tuplabogey tiputti suomalaisen tulosta kahdella lyönnillä alaspäin Yhteensä Samooja teki päivän aikana peräti seitsemän birdieäOlin todella hyvin pelissä mukana koko päivän ja löin todella hyviä rautoja. Nuo kaksi ikävää harhalaukausta tulivatkin vähän puskista, mutta vähän vaikeista paikoista. Aikamoista ”birkku-ilottelua” tämä näyttää  olevan, joten kaasu pohjassa pitää mennä”, Samooja sanoi gogolfin tiedotteessa.

Kilpailun toinen suomalainen Tapio Pulkkanen on vasta päässyt aloittamaan oman kierroksensa. Hattu Tapio on aloittanut avauskierroksen todella upeasti, sillä suomalainen on pelannut vasta kolme reikää ja tehnyt kaikille birdiet. Nyt vaan pitää toivoa, että Pulkkasen vire kestää koko kierroksen, koska miehellä on ollut jo viime vuosina tapana, että peli saattaa hajota todella pahasti kierroksen sisällä vaikka alku olisi ollutkin todella hyvä. English Championsshipissä siihen ei ole varaa, koska kilpailusta näyttää ainakin avauspäivän perusteella muodostuvan aikamoinen birdie ilottelu.

Embed from Getty Images

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.