Champions Hockey Leaguen finaali pelattiin tiistaina Göteborgissa. Frölunda Indians otti kolmannen CHL:n mestaruutensa kaatamalla Red Bull Münchenin maalein 3-1 (1-0, 2-0, 0-1).
Ottelun avausmaali syntyi ensimmäisen erän puolivälissä. Red Bull Münchenin Mark Voakes joutui istumaan kahden minuutin jäähyä ja Frölunda käytti ylivoiman hyväkseen. Ajassa 10:32 Samuel Fagemo vei Indiansin 1-0-johtoon Chay Genowayn ja Max Fribergin hoidellessa tarjoilun.
Müncheniläiset joutuivat alivoimalle myös toisen erän alussa, kun Mads Christensen passitettiin kahden minuutin mittaiselle pakkohuilille. Frölundan ylivoima oli tehokasta ja ajassa 24:16 Ryan Lasch sivalsi Indiansin 2-0-osuman Joel Lundqvistin ja Simon Hjalmarssonin esityöstä.
München ei kyennyt karsimaan jäähyjä ja toisen erän puolivälin jälkeen se joutui jälleen pelaamaan alivoimaa Yannic Seidenbergin joutuessa istunnolle. Frölunda jatkoi tappavan tehokasta ylivoimapeliään ja ajassa 34:27 Ponthus Westerholm iski Indiansin 3-0-johtoon. Syöttöpisteet osumaan kirjasivat tililleen jälleen Hjalmarsson ja Lundqvist.
Kolmannen erän puolivälissä München sai aikaan kavennusosuman ylivoimamaalilla ja ajassa 51:29 taululla komeilivat lukemat 3-1. Yasin Ehliz toimitti kiekon Frölundan maaliin ja esityön osumaan tekivät Seidenberg ja Mark Voakes. Müncheniläisten hakivat lopussa vimmatusti maalia, mutta summerin soidessa taululla komeilivat Frölundan 3-1-voittolukemat.