EräViikingit katkaisi TPS:n kuuden ottelun voittoputken Salibandyliigassa lyödessään kotonaan turkulaiset 6-5. Lauantain muut voittajat olivat Classic, SPV, Happee ja Westend Indians.
EräViikingit johti seitsemässä minuutissa 3-0 ja toisessa erässäkin parhaimmillaan 5-2, mutta TPS nousi kolmannen alussa tasoihin. Päätösjakson puolivälissä Mika Moilanen iski kuitenkin illan kolmannellaan isäntien voittomaaliksi jääneen 6–5-osuman. Illan tehomies Moilanen ehti myös syöttää yhden joukkueensa maaleista.
Classic kaatoi valmentajaa vaihtaneen Karhut kotonaan 6-3 Sami Johanssonin kirjautettua tehot 2+1. Helpolla eivät hännille juuttuneet porilaiset maailman parasta seurajoukkuetta kuitenkaan päästäneet, sillä vielä toisen erän lopussa Karhut kavensi tilanteeksi 3-2.
Sarjakolmonen SPV nousi kahden pisteen päähän kakkonen TPS:stä kaataessaan vieraissa Welhot 10-4. Peliveljet takoivat taululle 11 minuutissa viiden maalin johdon, jonka Welhot kiri lukemiin 3-5 ennen vieraiden uutta repäisyä. Illan hahmoksi nousi tuttujen tehonimien listan ulkopuolelta SPV:n kolmosviisikon Tommi Hakala, joka laukoi joukkueensa maaleista kaksi ja syötti peräti neljä.
Paul Kotilainen ja Peter Kotilainen merkkauttivat kumpikin tehot 1+2, kun Happee kaatoi kotonaan LASB:n 7-2. Illan kolme sarjapistettä nostivat Happeen pisteen päähän neljäntenä olevasta EräViikingeistä.
Westend Indians nousi pisteen päähän play off -viivasta kaataessaan Oulussa OLS:n 5-3. Vielä kolmannessa erässä oululaiset tasoittivat lukemiksi 2-2, mutta sitten Aaro Astala, Mikael Sievänen ja tänään hattutempun laukonut Valtteri Kainulainen laukoivat ”Heimon” karkuun ja voittoon.
Sunnuntaina Salibandyliigassa pelataan ottelut LASB–Welhot, Steelers–SPV ja OLS–Happee.