Scroll Top

Ennakko: Keski-Euroopan mäkiviikko

logo_4st_rgb

Yksi mäkikauden kohokohdista on alkamassa. Legendaarinen Keski-Euroopan mäkiviikko alkaa lauantaina. Historian menestyin hyppääjä mäkiviikolla on ollut Janne Ahonen, joka on voittanut kokonaiskilpailun viisi kertaa. Ahosen ja samalla suomalaisten viimeisimmästä mäkiviikon voitosta tulee kuluneeksi kymmenen vuotta. Saksan Sven Hannawald on ainoa, joka on onnistunut voittamaan kaikki neljä mäkiviikon osakilpailua samalla kaudella. Sen hän teki 2001-02.

Mäkiviikon aikana käydään vuodenvaihteen tienoilla neljä osakilpailua, joista kaksi on Saksassa ja kaksi Itävallassa. Avauskilpailu on Oberstdorfissa ja viimeinen kilpailu Bischofshofenissa.

Mäkiviikon ohjelma

30.12  Oberstdorf, Saksa

1.1  Garmisch-Partenkirchen, Saksa

4.1  Innsbruck, Itävalta

6.1  Bischofshofen, Itävalta

 

Embed from Getty Images

 

Mäkiviikko poikkeaa kauden muista kilpailuista siinä, että ensimmäisellä kierroksella kisataan pareittain, jotka muodostuvat edellisenä päivänä käytävän karsinnan tuloksista. Pudotuspelityyliin parien voittajat ja sen lisäksi viisi parasta häviäjää (ns. lucky loseria) pääsevät kilpailun toiselle kierrokselle. Mäkiviikon kokonaiskilpailun tulokset määräytyy neljän kilpailun yhteispistemäärän perusteella. Mäkiviikon kisoista jaetaan myös normaalin tapaan maailmancupin pisteitä.

Seuraavassa kerrotaan tämän vuotisen Keski-Euroopan mäkiviikon voittajasuosikit, haastajat ja mahdolliset yllättäjät.

Embed from Getty Images

 

Suosikit

Richard Freitag

26-vuotias saksalainen on ollut alkukauden paras hyppääjä. Freitag on kauden seitsemästä kilpailusta voittanut kolme ja ollut jokaisessa kisassa kuuden joukossa. Saksalainen johtaa tällä hetkellä maailmancupia yli sadan pisteen erolla. Freiag ei ole urallaan vielä saavuttanut isompia mäkiviikolla. Freitag lähtee mäkiviikolle suurimpana voittajasuosikkina, mutta hänen suurin koetinkivi on avauskisa Oberstdorfissa, jossa hän on usein epäonnistunut kotiyleisön paineiden alla. Jos hän tällä kertaa onnistuu siellä ja seuraavassa kisassa Garmischissa niin on erittäin vahvoilla viedä kokonaiskisan voitto, jonka on viimeisimpänä saksalaisena vienyt Sven Hannawald kaudella 2001-2002.

Embed from Getty Images

 

Stefan Kraft

Itävallan tämän hetken ykköshyppääjä ja viime kaudella kaksi MM-kultaa ja maailmancupin kokonaiskisan voittanut 24-vuotias Kraft on hypännyt jälleen tasaisen hyvin alkukaudella. Itävaltalainen on päässyt kauden aikana kolme kertaa palkintokorokkeelle ollen joka kerta kolmas. On tällä hetkellä cupin kokonaistilanteessa viidentenä. Kraft on urallaan voittanut kerran mäkiviikon. Se tapahtui kaudella 2014-15. Hänen vahvuus on tasaisuus, jota tarvitaan mäkiviikolla. Kestääkö hän kotiyleisön edessä, kun on ainoa itävaltalainen jolta voi odottaa mäkiviikolta voittoa.

Embed from Getty Images

 

Kamil Stoch

Kokeneen 30-vuotiaan Stochin viime kausi oli loistava. Puolalainen voitti ensimmäistä kertaa urallaan mäkiviikon, oli maailmancupin kokonaiskisassa toinen ja MM-kisoista tuli kultaa joukkuekilpailusta. Stochin alkukausi on sujunut hyvin. Hän on päässyt alkukauden aikana kolme kertaa palkintokorokkeelle ja kokonaispisteissä neljäntenä. Hallitsevana mestarina turneelle lähtevä Stoch on Freitagin ja Kraftin kanssa suurimpia voittajasuosikkeja, mutta se on haastavaa voittaa peräkkäisinä vuosina. Siihen on viimeksi pystynyt Gregor Schlierenzauer vietyään 2011-12 ja 2012-13 mäkiviikot.

Embed from Getty Images

 

Haastajat

Andreas Wellinger

Nuori 22-vuotias saksalainen on noussut parissa lajin kärkinimien joukkoon. Wellingerin viime kauden parhaat meriitit tuli MM-kisoista, joista hän nappasi kultaa sekajoukkuekisasta ja molemmista henkilökohtaisista kisoista hopeaa. Wellingerin alkukausi on ollut hyvä. Hän on ottanut yhden osakilpailuvoiton ja ollut jokaisessa kisassa kymmenen joukossa. Hän on tällä hetkellä kokonaispisteissä toisena. Wellinger on suosikkikolmikon kovin haastaja, mutta häneen kohdistuu sama tilanne kuin Freitagilla. Miten kestää kotiyleisön valtavat paineet varsinkin avauskilpailussa?

Embed from Getty Images

 

Daniel Andre Tande

23-vuotias norjalainen taisteli mäkiviikon voitosta viimeiseen hyppyyn asti, jossa hän epäonnistui ja tippui lopulta kolmanneksi. Tande oli viime kaudella myös maailmancupin kokonaiskisan kolmas.  Norjalainen on alkukaudella päässyt kaksi kertaa palkintokorokkeelle ja ollut jokaisessa kisassa kymmenen joukossa. Tande on kokonaistilanteessa kolmantena. Hän lähtee mäkiviikolle haastajana. Miten paljon Tandeen vaikuttaa viime kaudella Bischofshofenissa tapahtunut paha epäonnistuminen voittotaistelussa?

Embed from Getty Images

 

Johann Andre Forfang

22-vuotias norjalainen on noussut parin viime kauden aikana kärkihyppääjien joukkoon varsinkin lentomäessä. Forfangin alkukausi on sujunut hyvin. Hän on neljässä kisassa päässyt kymmenen joukkoon, joista kahdessa kärkikolmikkoon. Forfang on kokonaispisteissä kuudentena. Norjalainen ei ole vielä aiemmilla mäkiviikoilla onnistunut kovin hyvin. Meneekö tällä kertaa paremmin?

Embed from Getty Images

 

Markus Eisenbichler

26-vuotias saksalainen nousi viime kaudella kivikovan maajoukkueen kärkihyppääjien joukkoon. Eisenbichler saavutti viime kaudella MM-kultaa sekajoukkuekisasta ja MM-pronssia normaalimäestä. Saksalaisen alkukausi on mennyt tasaisesti. Hän on jokaisessa kilpailussa ollut 20:n joukossa, joista kolmessa ollut kärkiviisikossa. Eisenbichler on tällä hetkellä maailmancupin kokonaiskisassa kahdeksantena. Viime kaudella Eisenbichler oli mäkiviikon kokonaiskilpailun seitsemäs. Samaa voidaan odottaa tänäkin vuonna.

Embed from Getty Images

 

Piotr Zyla

30-vuotias puolalainen yllätti monet ollen viime kaudella mäkiviikon kokonaiskisan toinen. Sen lisäksi Zyla saavutti viime kaudella MM-kultaa joukkuekilpailusta ja pronssia suurmäestä. Puolalaisen alkukausi on sujunut tasaisesti. Hän on jokaisessa kilpailussa ollut 20:n joukossa ja on ollut parhaimillaan kaksi kertaa seitsemäs. Zyla on kokonaispisteissä tällä hetkellä kymmenentenä. Pystyykö Zyla yllättämään mäkiviikolla samalla tavalla kuin viimeksi?

Embed from Getty Images

 

Mahdolliset yllättäjät

Junshiro Kobayashi

26-vuotias japanilainen on ollut alkukauden suurin yllättäjä. Kobayashi yllätti kaikki avauskilpailussa Wislassa voitettuaan sen. Hän on ollut myös kauden muissa kisoissa kymmenen joukossa. Tosin Nizhny Tagilissa hän ei ollut mukana muiden Japanin kärkihyppääjien ohella. Kobayashi on kokonaispisteissä seitsemäntenä ja on ottanut Japanin ykköshyppääjän tittelin kun muilla on ollut vaikeuksia alkukaudella. Miten Kobayashin kestää tiukan mäkiviikon turneen, kun häneltä odotetaan enemmän mitä aiempina vuosina. Tässä on yksi potentiaalisimpia yllättäjiä.

Embed from Getty Images

 

Dawid Kubacki

27-vuotias puolalainen on viime vuosina vakiinnuttanut paikkansa Top 20 hyppääjien joukkoon. Kubacki saavutti viime kaudella MM-kultaa joukkuekisasta ja voitti viime kesänä KesäGP-sarjan kokonaiskisan. Puolalaisen alkukausi on ollut tasaisen hyvää. Hän on ollut jokaisessa kilpailussa 20:n joukossa, joista kolmessa kymmenen joukossa. Kubacki on tällä hetkellä kokonaispisteissä sijalla 13. Ei ole saavuttanut mäkiviikolla suurempaa. Onnistuisiko tällä kertaa yllättämään?

Embed from Getty Images

 

Robert Johansson

27-vuotias norjalainen ”viiksivallu” on noussut vuoden aikana Top 20 hyppääjäksi. Johansson säväytti ensimmäistä kertaa juuri mäkiviikolla oltuaan hankalissa oloissa käydyn Innsbruckin kilpailun toinen. Norjalainen on ollut alkukauden aikana kolme kertaa kymmenen joukossa ja on kokonaispisteissä tällä hetkellä Kymmenentenä Zylan kanssa. Johansson on perinteisen norjalaishyppääjän tavoin parempi lentomäessä, mutta pystyykö hän yllättämään mäkiviikolla? Hänellä on ainakin porukan hienoimmat viikset.

Embed from Getty Images

 

Simon Ammann

Kokenut 36-vuotias sveitsiläinen on alkanut löytää parempaa hyppäämistä. Nelinkertaisen olympiavoittajan Ammanin viimeiset vuodet ovat olleet vaikeita 2015 Bischofshofenissa tapahtuneen pahan kaatumisen jälkeen. Sen takia hänen alastulonsa ovat olleet porukan huonoimpia, mutta alkukauden perusteella Ammannilla alkaa kulkea paremmin. Hänen alkukauden parhaimmat sijoitukset tuli viimeisimmissä kisoissa Engelbergissä ollen 11:s ja 14:s. Ammann on kokonaispisteissä tällä hetkellä 19:s. Sveitsiläinen on hienolla urallaan voittanut kaiken paitsi mäkiviikon, jota on jahdannut pitkään. Todennäköisesti sitä ei tule tänäkää vuonna, mutta voi yltää hyville sijoille. Montako vuotta jaksaa jahdata puuttuvaa mäkiviikon voittoa?

Embed from Getty Images

 

Jernej Damjan

Kokenut 34-vuotias slovenialainen on Kobayashin kanssa ollut alkukauden suurimpia yllättäjiä. Damjan yllätti kaikki voitettuaan Rukalla. Sen jälkeen hän on päässyt kaksi kertaa kymmenen joukkoon. Slovenialainen on maailmancupin kokonaispisteissä tällä hetkellä yhdeksäntenä. Muutamia yksittäisiä hyviä kisoja lukuunottamatta Damjan on jäänyt tasaiseksi pistesijahyppääjäksi. Pystyykö Damjan yllättämään mäkiviikolla samalla tavalla kuin Rukalla vai jäikö se yhden kilpailun ihmeeksi?

Embed from Getty Images

 

Karl Geiger

24-vuotias saksalainen on noussut viimeisinä vuosina Saksan kovan joukkueen tärkeimpiin lenkkeihin ja Top 20 tason hyppääjäksi. Geigerin alkukausi on ollut uransa parasta. Saksalainen on päässyt kaksi kertaa kymmenen joukkoon, jotka tuli Nizhny Tagilissa (kuudes ja yhdeksäs) ja huonoin sijoitus on ollut 18:s. Hän on tällä hetkellä kokonaispisteissä sijalla 14. Miten hän kestää muiden saksalaisten tavoin ensimmäisten kisojen paineet? Jos Geiger pystyy hyppäämän yhtä tasaisesti mäkiviikolla mitä on alkukaudella tehnyt niin voi olla yllättävän korkealla kokonaiskilpailussa.

Embed from Getty Images

 

Peter Prevc

25-vuotias slovenialainen oli viime kauden suurimpia pettymyksiä ja myös tämän kauden alku on ollut haastava. Prevc ei ole vielä päässyt kertaakaan kymmenen joukkoon. Hänen paras sijoitus on 13, joka tuli Nizhny Tagilissa. On kahta kisaa lukuunottamatta ollut 20 joukossa. Slovenialainen on tällä hetkellä maailmancupin kokonaispisteissä sijalla 20. Prevc ei ole vielä palannut sille tasolle jossa oli 2015-16 voitettuaan mäkiviikon ja maailmancupin. Voisiko silti yllättää jos on löytänyt joulutauolla paremman hyppyvireensä?

Embed from Getty Images

 

Siinä oli listaus suosikeista ja niistä joita kannattaa seurata. Suomi saa ottaa mäkiviikolle kolme hyppääjää. Joukkueeseen valittiin tämän hetken Suomen ykköshyppääjä Antti Aalto, Jarkko Määttä ja Eetu Nousiainen, jolle tämä on ensimmäinen mäkiviikko. Aallolle tämä on toinen kerta ja porukan kokenein on neljättä kertaa osallistuva Määttä.

Kolmikolta ei voida odottaa suurta menestystä. Eniten voidaan odottaa Aallolta, joka on ollut alkukauden tasaisin suomalaishyppääjä ja päässyt kolme kertaa pisteille. Pistesijoille pääseminen olisi hyvä saavutus ja se että kolmikko pääsisi jokaisesta karsinnasta kilpailuun mukaan.

Keski-Euroopan mäkiviikko alkaa 29.12 Oberstdorfin karsinnalla ja kilpailu on seuraavana päivänä. Eurosport ja C More näyttävät kaikki kilpailut ja karsinnat suorana.

 

 

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.