Suomalainen ENCE voitti BLAST Premier Showdown -nettiturnauksen ja lunasti paikkansa juhannusviikolla pelattaviin BLAST-liigan finaaleihin. Tuolloin ENCE pelaa puolen miljoonan dollarin palkintopotista.
Showdownin finaaliottelussa ENCE kukisti B-lohkon suvereenin voittajan MAD Lionsin suoraan karttavoitoin 2-0.
ENCEn karttavalintana oli tuttuun tapaan Train, joka kääntyi tasaisen taistelun jälkeen suomalaisten 16-13 voitoksi. Puoliskojen alut olivat ENCElle tahmeita, mutta lopulta ENCE osoitti tasonsa CT-puolellaan voittaen viimeisestä kymmenestä kierroksesta yhdeksän.
Suomalaisjuhla näytti pitkään jatkuvan vielä toisessakin kartassa Miragessa, kunnes tanskalaiset aloittivat takaa-ajonsa 4-11 tilanteesta. Kartta vaati lopulta kaksi jatkoaikaa, jotta ENCE onnistui kääntämään 40 kierrosta kestäneen trillerin hyväkseen. Miragen loppulukemiksi kirjattiin 22-18.
Koko ottelun kirkkaimpana tähtenä loisti ENCEn superlupaus Elias ”Jamppi” Olkkonen, joka kaatoi vastustajan kahden kartan aikana yhteensä 60 kertaa. 18-vuotias Olkkonen on pelannut ENCE-paidassa vasta kolme turnausta, mutta tulosta on tullut heti. Hän on ottanut paikan suomalaisjoukkueessa Sami ”xseveN” Laasaselta.
https://twitter.com/ENCE/status/1269618779723571200
Voitto toi ENCElle sekä turnauspaikan BLASTin kevätkauden finaaleihin että 37 500 dollarin palkintopotin. BLAST-finaaliturnaus alkaa 15. kesäkuuta ja mukana tulee olemaan kahdeksan joukkuetta. Tällä hetkellä paikkansa varmistaneita joukkueita ovat muun muassa FaZe, Natus Vincere sekä Aleksi ”Aleksib” Virolaisen johtama OG.
BLAST Showdownista mukaan juhannusviikolle pääsevät vielä kaksi joukkuetta. Toinen paikka ratkaistaan tämän päivän aikana, kun toisen kaavion finaalissa vastakkain pelaavat Ninjas in Pyjamas ja Vitality. Finaaleissa hävinneet joukkueet ratkaisevat keskenään viimeisen paikan kohtalon.