Emil Ruusuvuori tavoittelee pääsyä kahdeksan parhaan joukkoon aikaisintaan kello 18:00

Emil RuusuvuorI 86

Emil Ruusuvuori pelaa tiistaina neljännesvälierissä Miamin Masters-turnauksessa. Voitolla hän pääsisi ensimmäistä kertaa kahdeksan parhaan joukkoon tämäntasoisessa turnauksessa ja samalla sivuaisi Jarkko Niemisen ennätystä.

Nieminen selviytyi Masters-kisoissa parhaimmillaan puolivälieriin eli kahdeksan parhaan joukkoon neljä kertaa. Maailmanlistalla Nieminen oli korkeimmillaan 13:ntena.

Ruusuvuori kohtaa tänään tiistaina Jannik Sinnerin. Ruusuvuori on kerran voittanutkin italialaisen mutta siitä on aikaa ja molemmat pelaajat ovat kehittyneet valtavasti. Voitto tapahtui haastajakiertueella.

– Sen jälkeen olemme pelanneet paljon. Hän on kehittynyt ja pelaa todella hyvin. Tunnemme toisemme varsin hyvin. Hauska matsi tulossa, Ruusuvuori ennakoi.

Neljännesvälieriin selvittyään Ruusuvuori on varmistanut jo 40 000 dollarin suuruisen palkintorahan. Eteneminen kahdeksan joukkoon tietäisi vähintään 61 000 dollarin pottia.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.