Scroll Top

Classic ratkaisi jatkoajalla, SB-Pro kuin uudestisyntynyt, TPS iski ennätysmaalin

F-liigan naisten lauantain kärkiottelu iskettiin Lappeenrannassa, jossa sarjakakkonen Classic nousi syksyn komeetta SaiPan vieraana kahden maalin tappioasemasta 5–4-jatkoaikavoittoon. Edelliset viisi otteluaan hävinnyt SB-Pro puolestaan löi vieraissa PSS:n tylysti 8-3. TPS teki puolestaan historiaa nopeimmalla avausmaalilla.

SaiPan kannalta näytti hyvältä vielä kolmannen erän avausminuutilla, kun Elsa Holopainen laukoi taululle 4–2-kotijohdon. Sitten onnistui kuitenkin enää Classic. Sofia Lappalainen kavensi nopeasti, ja erän puolivälissä Veera Vilenius nosti tamperelaiset tasoihin. Jatkoaika oli vasta toisella minuutillaan, kun Meri Mäkinen purjehti kepein jaloin SaiPan puolustuksen sekaan ja kiskaisi ratkaisupallon takakulmaan.

Porvoossa oltiin vielä pelin puolivälissä PSS:n 3–2-johtolukemissa, mutta ottelun toisen puolikkaan veikin sitten Pro 6-0. Mirja Hietamäki tasoitti nopeasti, ja pian Jenni Torkki päätti vastaiskun suoralla laukauksella takayläkulmaan. Päätösjaksolla tuli lisää, kun Mirja Hietamäki ja Jenni Torkki laukoivat tilanteeksi jo 6-3 Prolle. PSS alkoi hyvissä ajoin yrittää riskillä ilman maalivahtia, mutta tuloksena olivat vain Mirja Hietamäen ja Michaela Mechlovan maalit vieraille. Hietamäki laukoi tänään kolme maalia, ja Jenni Torkki kirjautti 2+1. SB-Pron kakkosjoukkueesta liigajoukkueen ykkösketjua ryhdistämään palannut Elina Kujala ei vielä tänään kirjauttanut pisteitä.

Sarjakärki TPS sai tehdä täyden työn ennen kuin O2-Jyväskylä kaatui kotikaukalossaan 7-4. Keskisuomalaiset nousivat avauserässä kahden maalin takaa tasoihin ja kuroivat sen jälkeenkin kahdesti vieraiden kahden maalin etumatkan yhteen. Vielä seitsemän minuuttia ennen ottelun loppua TPS johti vain 5-4 ennen kuin Eerika Koski ylivoimalla ja Cira Virta osuivat mestareille. TPS iski ottelussa liigahistorian nopeimman avausmaalin, kun Veera Kuosmanen voitti ottelun ensimmäisen aloituksen eteenpäin Olivia Pietilälle ja tämä pysäytti 0-1-osumallaan pelikellon kolmeen (!) sekuntiin. Edellinen ennätys oli SB-Pron Karoliina Kujalalla, joka oli lokakuussa 2004 osunut Josbaa vastaan neljässä sekunnissa.

SSRA nousi PSS:n ja FBC Loiston ohi viidenneksi kaataessaan vieraissa Kooveen selvin lukemin 8-1. Koovee kuittasi avauserässä vieraiden avausosuman, ja vielä kolmannessa erässäkin SSRA johti vasta 3-1. Sitten vieraat kuitenkin rankoivat tylysti kotijoukkueen oman pään virheistä ja riskinotosta, kun Liinu Koivisto, Viivi Kettunen, Hanna Nıemelä ja Sanni Uimarihuhta runnoivat pallon lähietäisyydeltä Piia Vilosen vartioimaan verkkoon. Tehot 2+1 koonneen Liinu Koiviston päätösmaali upposi jo etäämpää.

Ulla Valtola kahmi pörssilukemat 3+1, Emma Vähäkangas 2+1, Milla Granlund 1+2 ja Laura Pakarinen 1+2, kun FBC Loisto kaatoi Kuopiossa jumbo Welhot 11-5. Welhot tuli vielä avauserässä 0–2-tilanteesta tasoihin, mutta pelin puolivälissä Loisto johti taas jo 6-2. Kotijoukkueen maaleista laukoi Silva Jääskeläinen kaksi ja syötti yhden.

Sunnuntaina pelataan neljä ottelua, jotka ovat Classic – SSRA, Koovee – SaiPa, O2-Jyväskylä – FBC Loisto ja Welhot – TPS.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.