Salibandyn Suomen Cupin hallitseva mestari Classic pelaa pokaalista myös huomenna kaadettuaan keskipäivän välierässä Nokian KrP:n 7-6. Kauden molemmat keskinäiset F-liigakohtaamiset hävinnyt Classic oli pahimmillaan kolme maalia tappiolla. Toisessa
semifinaalissa kohtaavat iltapäivällä OLS ja M-Team.
Värikäs avauserä oli kolmivaiheinen, kun Classic hallitsi alkua ja meni johtoon, mutta KrP:n tasoituksen jälkeen Classicin Janne Lammisen 2+2 minuutin jäähy ja joukkueen perään ottama kakkonen väärästä vaihdosta siirsivät otteen nokialaisille. Kaksikko Mikko Laakso – Joonatan Kovanen iski kahdesti ylivoimalla, ja perään Juuso Ahola nosti kakkospallosta jo 4-1. Sitten oli taas Classicin vuoro: Eemeli Salin ja Ville Lastikka nostivat tamperelaiset maalin päähän. Toinen erä näki ensin kaksi ylivoimamaalia Albert Koskisen ensin tasoittaessa ja sitten Joona Rantalan kiskaistessa KrP:n uudelleen johtoon, mutta toiselle tauolle mentiin taas tasoissa parhaalle tontille täysin vapaaksi unohtuneen Janne Lammisen sivallettua 5-5.
Pitkän maalittoman pätkän jälkeen osuttiin ratkaisumaalit kolmannen erän kääntyessä lopulleen. Ville Lastikka kiskaisi peittäneen pelaajan jalkojen välistä Classicin edelle, ja heti aloituksen jälkeen Sami Johansson nappasi pallon upottaen takayläkulmaan 7-5. KrP alkoi välittömästi vetää maalivahti Kaapo Kettusta penkille, ja prässi tuijotti Nico Jonaesonin kavennuksen muttei kaivattua tasoitusta.
– Aika intensiivinen vääntö, jossa oli välillä väsymystäkin ja kolmannessa erässä osittain koohotusta mutta saatiin kairattua se voitto, Ville Lastikka mietti Ylen haastattelussa.
– Niitä ei ole KrP:tä vastaan liikaa tullut tälle kaudelle ja oli kiva nähdä, että pystytään siihen edelleen.
Lastikka ei nähnyt Classicin kokeneen taannoisen seurajoukkueiden Champions Cup -turnauksen jälkeen minkäänlaista ulospuhallusta.
– Se oli meille pikemminkin uskonluontiturnaus, jossa nähtiin, että pystytään edelleen hyvään peliin vaikka alkukausi liigassa on ollut vaikeampaa, ja nyt on saatu myös lisää pelaajia takaisin kokoonpanoon.