Scroll Top

Chydenius voitti Oulussa 5000 metriä ajalla 15.28,89 ja Helander juoksi 3000 metrillä ennätyksensä 7.52,80

Yleisurheilu82

Nina Chydenius juoksi Oulun Motonet GP-kilpailuissa arvokkaan voiton kovassa kansainvälisessä seurassa voittaen naisten 5000 metriä ajalla 15.28,89. Tulos jää vain kaksi sekuntia hänen Rooman EM-kilpailuissa juoksemastaan ennätyksestään.

– Tulin tiistaina kolmen viikon korkeanpaikanleiriltä Font Romeusta. Tein siellä ekan kerran maksimikestävyystreenejä piikkareilla ja leiri meni hyvin. Tuntui nyt huomattavasti helpommalta kuin kertaakaan tänä kesänä, Chydenius iloitsi.

Gamlakarleby IF:ssä edustava Chydenius lähti terävään kiriin 500 metriä ennen maalia ja löi 1,74 sekunnin erolla norjalaisen Kristine Eikrem Engesetin.

Viimeisen kilometrin Chydenius juoksi loistavasti 2.55,4. Neljän ensimmäisen kilometrin ajat olivat 3.05,2, 3.08,3, 3.09,7 ja 3.10,2.

– Olen juossut samojen norjalaisten ja belgialaisten kanssa monta kertaa tänä kesänä ja ekan kerran voitin ne, Chydenius kertoi.

– Tavoitteeni on juota ensi kesänä Tokion MM-kilpailuissa vitonen ja ehkä kymppi. Uran päätavoite on Los Angelesin olympiakisoissa 2028, Chydenius paalutti tulevaisuuden tavoitteensa.

Helsingin Kisa-Veikkojen 22-vuotias Janette Vänttinen oli Oulussa toiseksi paras suomalainen uudella ennätyksellään 16.20,63. Aiempi ennätys parani lähes kymmenen sekuntia.

Kolmanneksi paras suomalainen oli ilahduttavan paluun tehnyt moninkertainen SE-juoksija Sandra Eriksson ajalla 16.33,12. Pedersören Falkenia edustava Eriksson oli viimeksi kuusi vuotta sitten juossut tätä nopeammin.

– Pystyin juoksemaan maaliin ja se on tärkeintä. Minulla on aika monta vaivaa, kipeä polvi, takareisi ja pohkeet. Nyt tuntuu hyvältä, vaikka juoksu oli psyykkisesti rankka, Eriksson kertoi.

– Kyllä minulla on tavoite palata huippukuntoon ja juosta MM-kisoissa. En tiedä vielä, mikä matka minulle sopii parhaiten, täytyy nyt vaan treenata, Eriksson sanoi.

Helander juoksi ennätyksensä 7.52,80: ”Seuraavaksi esteet Tampereella”

Miesten 3000 metriä oli kansainvälisestikin erittäin kovavauhtinen kilpailu, jonka voitti Yhdysvaltain Cooper Teare ajalla 7.39,29. Toiseksi kiri belgialainen Thomas Vanoppen ajalla 7.41,73.

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Eemil Helander sijoittui neljänneksi uudella ennätyksellään 7.52,80. Hän pysyi kärjen vauhdissa kaksi ensimmäistä kilometriä.

Vanoppen veti ensimmäisen kilometrin 2.36,0 ja Teare toisen 2.37,3. Viimeisen kilometrin Teare kiihdytti hurjasti 2.25,9 ja siinä vauhdissa Helander ei enää mukana kestänyt.

– Jäin vähän yksin, oma kunto ei ole vielä 7.40. Lähti kyllä hyvin, vaikka vähän hyytyvä oli vauhti lopussa. Olen iloinen uudesta enkasta, Helander kertoi.

– Mielenkiinnolla lähden ensi sunnuntaiksi Tampereelle estejuoksuun. Sileän vauhti on hyvä ja esteitäkin olen treeneissä jo tehnyt.

Toiseksi paras suomalainen Oulussa oli kuudenneksi ennätyksellään 8.05,30 sijoittunut Lempäälän Kisan Leevi Keronen. Uudet ennätyksensä 8.17,63 ja 8.20,40 juoksivat myös Vieremän Koiton Mikko Kauppinen ja Joensuun Katajan 18-vuotias tulevaisuudenlupaus Eemeli Hirvonen.

Määttänen jälleen lähellä Suomen ennätystä: ”Kunto on edelleen hyvä”

Naisten 800 metrin loppukirin voitti liettualainen Gabija Galvydytė hyvällä ajalla 1.59,89. Espoon Tapioiden Eveliina Määttänen hävisi hänelle vain 0,12 sekuntia.

– Oli mun mielestä tosi hyvävoimainen juoksu. Voimavarat tuli jaettua tasaisesti, luoppusuorankin vielä jaksoi, Määttänen sanoi.

Tasaisen varmassa kunnossa oleva Määttänen on nyt juossut vuoden seitsemän parasta aikaansa vain 0,79 sekunnin haarukkaan.

Koko kesän naisten Suomen ennätystä tavoitellut Määttänen toimi käytännössä jäniksenä Galvydytėlle 500 metristä alkaen, sen jälkeen kun jänis oli vetäytynyt kilpailusta. Aivan lopussa liettualainen meni ohi.

– Jänis veti 400 metriä sovitusti tavoiteaikaani 57 ja puoleen sekuntiin. 500-600 metrin väli on aina
vaikea, herkkä kohta.

– Kunto on edelleen hyvä, lähden luottavaisin mielin Ruotsi-otteluun ja olen tarvittaessa valmis juoksemaan myös 1500 metriä.

Toiseksi paras suomalainen Veera Mattila Vammalan seudun Voimasta juoksi hänkin Oulussa mainiosti 2.02,82. Kolmanneksi paras suomalainen oli 2.05,58 juossut Lahden Ahkeran Veera Perälä.
Maaningan Mahdin Veera Mensonen ja Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Siiri Rainio tekivät uudet ennätyksensä 2.06,94 ja 2.07,54.

Rinne kirivoittoon miesten 800 metrillä

Saarijärven Pullistuksen Joonas Rinne voitti miesten 800 metrillä lähestulkoon omalla vedolla. Jäniksen vauhti oli alkumatkasta liiankin kovaa, mutta talttui jo ensimmäisen kierroksen etusuoralla, minkä jälkeen Rinne veti juoksua koko matkan.

– Just sitä mitä toivoi, ehkä jopa vähän parempikin. Viron kaveri ahdisti hyvin eikä voinut yhtään höllätä, Rinne kertoi tyytyväisenä juoksuunsa.

Rinteen voittoaika oli 1.47,32 kierrosaikojen ollessa 52,86 ja 54,46. Toiseksi juossut virolainen Uku Kronbergs teki oman ennätyksensä 1.47,56.

Helsingin Kisa-Veikkojen Niko Viljola oli toiseksi parhaana suomalaisena kolmas ajalla 1.49,17 ja Lempäälän Kisan Santtu Heikkinen neljäs ajalla 1.49,79. Kenttäurheilijat-58:n Ville Lampinen taipui viidenneksi.
B-erän voitti Alatornion Pirkkojen 18-vuotias Tatu Palokangas uudella ennätyksellään 1.53.57. Palokangas on tänä kesänä parantanut ennätystään lähes yksitoista sekuntia.

Uusimäki nousi voittoon viimeisen aidan jälkeen

Naisten 400 metrin aitajuoksun hallitsevan Suomen mestarin Hilla Uusimäen aitomisrytmi särkyi takakaarteessa, mutta hän nousi viimeisen aidan jälkeen voittoon ajalla 56,32. Tulos on hänen uransa viidenneksi paras. Vaasan Kalevan kisoissa hän voitti ennätyksellään 55,61.

– Kilpailutauko on venähtänyt aiottua pidemmäksi. Rehellisesti sanoen olen ollut tosi väsynyt ja treenejäkin on pitänyt keventää. Kyllä painaa jo, mutta Ruotsi-otteluun vielä täysillä, Uusimäki sanoi.
Pitkään kilpailua johtanut Lappeenrannan Urheilu-Miesten Kristiina Halonen sijoittui toiseksi hänkin kelpo ajalla 56,73. Kolmanneksi paras suomalainen oli kuudenneksi ajalla 57,92 aitonut Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Heidi Salminen.

Kähärä voitti naisten pituushypyn

Naisten pituushypyn voitti Mikkelin Kipla-Veikkojen Jessica Kähärä kolmannen kierroksen hypyllään 633. Kähärä ponnisti parhaan tuloksensa miltei tyveneen.

Toiseksi ja kolmanneksi parhaat suomalaiset olivat vantaalaisen Kenttäurheilijat -58:n Anne-Mari Lehtiö ja Turun Weikkojen Taika Koilahti tuloksin 614 ja 612.

Kilpailun alkua vaikeutti pyörivä tuuli, jonka vuoksi tuulen voimakkuus kahdessa peräkkäisessä hypyssä saattoi olla noin kaksi metriä sekunnissa vastaista tai saman verran myötäistä.

Naisten keihäänheiton voitto Ranskaan

Ranskalainen Jona Aigouy voitti naisten keihäänheiton tuloksella 55,20. Turun Urheiluliiton Jatta-Mari Jääskeläinen heitti toiseksi tuloksella 54,97 erittäin lyhyellä vauhdilla suoraan ristiaskelista vauhtiin lähtien.

Helsingin IFK:n Vivian Suominen oli kolmas kesän parhaalla tuloksellaan 53,07 ja Helsingin Kisa-Veikkojen Siiri Elomaa neljäs heitettyään 52,24.

Pulkkinen voitti naisten satasen

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Aino Pulkkinen voitti naisten 100 metriä askelen verran muita edellä. Pulkkisen voittoaika 1,2 metriä sekunnissa puhaltaneeseen vastatuuleen oli 11,56.

– Takana on ihan onnistunut treenijakso ja keskiviikkona Jyväskylässä 200 metriä kulki hyvin. Heinäkuussa olin jo pikkaisen väsynyt ja treenijakso auttoi siihen, Pulkkinen kertoi.

– Ootin tänään jo ennätystä, muttei ihan vielä. Ensi viikolla menen Ruotsiin juoksemaan 400 metrillä ja ensi sunnuntaina Tampereen GP-kilpailuissa juoksen 200 metriä.

Toiseksi Oulussa sijoittui Singaporen tuore olympiaedustaja Shanti Pereira ajalla 11,77 ja kolmanneksi Kajaanin Kipinän Annika Haverinen ajalla 11,82. Alkuerässään Haverinen juoksi hieman nopeamminkin 11,80.
Rooman EM-kilpailuissa Suomea pikaviestissä edustanut Helsingin Kisa-Veikkojen Petra Häggqvist ehti maaliin neljäntenä ajalla 11,97. Alkuerässään Häggqvist juoksi 11,96.

Illukka paras suomalainen miesten 100 ja 200 metrillä

Miesten 100 metrin A-erä juostiin kevyeen vastatuuleen voimakkuudeltaan 0,2 metriä sekunnissa ja sen voitti virolainen Karl Erik Nazarov ajalla 10,37.

Paras suomalainen oli toiseksi ajalla 10,45 sijoittunut Vantaa Salamien Riku Illukka. Järjestävän seuran Oulun Pyrinnön Samuel Purola oli kolmas ajalla 10,48 ja Lapuan Virkiän Valtteri Louko neljäs ajalla 10,54.
Hämeenlinnan Tarmon Eino Vuori oli A-erän kuudes ajallaan 10,60. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Arttu Peltola voitti B-erän ajalla 10,66. Vain sekunnin sadasosan hänelle hävisi Vieremän Koiton Topi Huttunen.
Satasella viidenneksi jäänyt latvialainen Oskars Grava voitti myöhemmin illalla 200 metriä täysin tyvenessä säässä ajalla 20,83. Illukka oli tämänkin matkan nopein suomalainen sijoittuen toiseksi ennätystään sivuavalla ajalla 20,94.

Samuel Purola ja Sibbo-Vargarnan Eljas Aalto olivat suomalaisista toiseksi ja kolmanneksi nopeimmat ajoin 21,04 ja 21,32. Eino Vuori voitti B-erän uudella ennätyksellään 21,46.

Paraurheilija Blake Leeper Yhdysvalloista juoksi 100 metrin B-erässä 11,23 ja 200 metrin A-erässä 22.40. Molemmat tulokset ovat luokan 62 maailman vuositilaston viidenneksi parhaat.

Tämän vuoden maailmantilastossa Leeper sijoittuu parhaiten 400 metrin juoksussa, missä hän on maailmantilaston kakkonen ajalla 47,45.

Naisten keihäänheiton voitto Ranskaan

Ranskalainen Jona Aigouy voitti naisten keihäänheiton tuloksella 55,20. Turun Urheiluliiton Jatta-Mari Jääskeläinen heitti toiseksi tuloksella 54,97 erittäin lyhyellä vauhdilla suoraan ristiaskelista vauhtiin lähtien.

Helsingin IFK:n Vivian Suominen oli kolmas kesän parhaalla tuloksellaan 53,07 ja Helsingin Kisa-Veikkojen Siiri Elomaa neljäs heitettyään 52,24.

Tommi Holttinen voitti miesten seiväshypyn

Miesten seiväshypyssä kohtasivat kaikki Suomen parhaat lukuunottamatta olympiaedustaja Urho Kujanpäätä. Voiton vei puuskaisessa luoteistuulessa Turun Urheiluliiton Tommi Holttinen ylittämällä korkeuden 534. Seuraava korkeus 544 oli hänellekin liikaa.

Hallitseva Suomen mestari Juho Alasaari Laihian Lujasta sijoittui toiseksi tuloksella 514. Saman korkeuden ylitti myös kolmanneksi sijoittunut Vasa Iddrottssällskapin Albin Lundberg.

Pulli ponkaisi pituutta 788

Järjestävän seuran Oulun Pyrinnön Kristian Pullin kenties pisimmät hypyt painuivat yliastutuiksi, mutta hän voitti siitä huolimatta miesten pituushypyn kelpo tuloksella 788. Pullin kuudesta hypystä vain kaksi mitattiin ja toiseksi pisin kantoi sekin 786.

– Tasaisia hyppyjä. Nyt ei ollut yhtään huonoa hyppyä. Sellaista tasaisen varmaa 780-790:n hyppyjä, mutta ihan parasta en saanut mitatuksi. Siksi jäi pikkuisen hampaankoloon. Tuntuu, että kahdeksan metrin hyppy olisi siellä, Pulli sanoi.

– Kun maaottelu on tulossa, ihan jännityksellä odotan mitä siellä tapahtuu. Toivottavasti Thobias Montler on mukana.

Pulli sanoi syttyvänsä nimenomaan kovasta kilpailusta ja vitsaili laittaneensa Oulussa toiseksi ponnistaneen Kalle Salmisen piikkiin, ettei kahdeksan metriä rikkoutunut.

Joensuun Katajan Kalle Salminen sijoittui Oulussa toiseksi tuloksella 779. Salmisen sarja oli tasaisen varma. Hän ponnisti parhaan tuloksensa ohella myös 778, 774 ja 771.

Imatran Urheilijoiden Otto Pulkkinen oli kolmanneksi paras suomalainen hypättyään 753. Kymmenottelun hallitseva Suomen mestari Tarmo Savola Vasa Iddrottssällskapista ponkaisi uuden ennätyksensä 739.

Marjaana Heikkinen viimeisteli Pariisin paralympiakisoihin

Kokenut keihäänheittäjä Marjaana Heikkinen viimeisteli kuntoaan kohti Pariisin paralympiakisoja heittämällä luokassa 34 kelpo tuloksen 16,87. Siilinjärven Ponnistusta edustavan Heikkisen kaikki kuusi heittoa kantoivat yli 16 metriä.

Heikkinen on toistakymmentä vuotta menestynyt maailman korkeimmalla huipulla. Hän on kolmien viime paralympiakisojen mitalisti Lontoosta vuonna 2012, Riosta vuonna 2016 ja Tokiosta vuonna 2021.

Heikkisellä on Pariisissa mahdollisuus neljänteen peräkkäiseen paralympiamitaliin. Tämän vuoden maailmantilastossa Heikkinen sijoittuu viidenneksi tuloksella 17,73, mutta eroa maailmantilaston toiseen tilaan ei ole kuin kymmenen senttiä.

Luokassa 55 heitti Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Jasmine Repo Oulussa tuloksen 13,36. Repo sijoittuu oman luokkansa maailmantilastossa 12:nneksi Suomen ennätyksellään 14,56, jonka hän heitti aiemmin tänä kesänä Pihtiputaan keihäskarnevaalissa.

Miesten 100 metrin kelauksen luokassa 54 voitti Oulun Pyrinnön Tuomo Himanka ajalla 15,29 ja saman luokan 400 metrin kelauksen Kuusankosken Kisan Niko Ristiranta ajalla 53,21.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.