Scroll Top

Chicago Bulls voittoon – Markkanen vireessä

Chicago Bulls voitti Los Angeles Clippersin 109-106. Clippers on sarjan kärkijoukkueita, joten kyseessä on Chicagon kauden ensimmäinen voitto kovasta joukkueesta.

Lauri Markkanen poimi hurjan määrän levypalloja, 17 kappaletta. Markkanen pelasi lähes 40 minuuttia tehden 13 pistettä, antaen neljä koriin johtanutta syöttöä ja tehden yhden riiston.

Markkanen kirjautti yhteensä 17 levypalloa, joista 15 puolustuspäässä. Vastaavaan levypallomäärään Markkanen on yltänyt tällä kaudella vain kauden avauspelissä, jonka jälkeen hänen kautensa lähti alamäkeen. Markkanen ylsi nyt neljättä kertaa tällä kaudella kaksinumeroiseen levypallolukemaan. Kolmosyrityksistä Markkanen upotti 3/6.

Bullsin paras pistemies oli totutusti Zach LaVine, joka pussitti 31 pistettä.

Clippers johti toisella neljänneksellä jo 15 pisteellä mutta härkälauma tuli nopeasti rinnalle ja meni samalla vauhdilla 14 pisteen johtoon. Sitten oli Clippersin vuoro kiriä johto umpeen. Päätösneljännes oli tasainen.

Kahden minuutin kohdalla Clippers johti vielä viidellä pisteellä. Bulls tuli tasoihin noin minuutti ennen loppua. Viimeinen minuutti eteni lukemissa 106-106, mutta LaVine upotti voiton joukkueelleen kaksi sekuntia ennen loppua upottamallaan korilla. Clippersin loppukiri ei onnistunut ja voitto jäi Chicagoon.

Voitto tuli Chicagolle todella tarpeeseen, sillä se on kärsinyt viime aikoina täpäriä tappioita. Nyt Bulls on voittanut kaksi edellisestä kolmesta pelistä.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.