Salibandyliigan puolivälierät jatkuivat sunnuntaina kolmella ottelulla. Nokian KrP tasoitti 6–5-jatkoaikavoitollaan tilanteeksi TPS:aa vastaan 1-1, mutta Classic ja SPV hakivat vieraskaukaloista…
UUTISET
Maastohiihdon maailmancupia jatkettiin Holmenkollenilla naisten 30 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähtökilpailulla. Neljä suomalaisnaista hiihti kilpailussa 15 parhaan joukkoon, Krista Pärmäkosken ollessa…
Englannin Valioliigassa pelataan tänään todellinen huippuottelu, kun Arsenal ja Manchester United kohtaavat toisensa. Ottelussa on paljon panosta, sillä molemmat joukkueet…
Chicago Bulls on matkustanut Detroitiin viimeisistä pudotuspelipaikoista taistelevan Pistonsin vieraaksi. Ylösheitto tapahtuu Suomen aikaa jo klo 18:00. Isäntäjoukkue Detroit on…
Ilkka Herola sijoittui toiseksi Holmenkollenilla tänään lauantaina. Herola teki jälleen komean nousun ladulla ja jäi lopulta loppukiritaistelussa niukasti kakkossijalle, kun…
Lappeenrannan Kisapuistossa oli lauantaina 9.2.2019 suuren urheilujuhlan tuntua, kun Bandykausi 2018-2019 saatiin päätökseen. Finaalissa kohtasivat kotijoukkue Veiterä ja vierailija JPS….
Huikea Bandyliigakausi huipentuu tänään, kun Lappeenrannassa pelattavassa finaalissa kohtaavat kotiyleisön edessä pelaava Lappeenrannan Veiterä, joka saa vieraakseen välierissä kovan nousun…
Kaksi hyvää jääpalloa pelaavaa joukkuetta kohtasi Bandyliigan pronssittelussa Mikkelin Hänskissä. Kotijoukkue Kampparit oli tehokas loppuun asti ja vei SM-pronssimitalit lukemin…
Torstaina Oilersin vierasvoitolla Happeesta alkaneet Salibandyliigan puolivälierät jatkuivat tänään kolmella kotivoitolla. TPS löi Turussa Nokian KrP:n 7-2, Classic Tampereella Westend…
Se on jälleen aika tälle kirjoitukselle, eli Major League of Baseballin kauden 2019 ensimmäiselle postaukselle. Puoli vuotta on taas sujahtanut…

