Enni Nurmi pysyi Eugenen MM-kilpailujen naisten 20 kilometrin kävelyssä taktiikassaan ja käveli helteessä tasaisen kilpailun perjantaina iltapäivällä Yhdysvaltain aikaa. Nurmi…
UUTISET
Silja Kosonen oli naisten moukarinheiton MM-karsinnan jälkeen yhtä hymyä. Hänen kolmesta heitostaan kaikki kantoivat yli 70 metriä ja kaksi viimeistä…
Wilma Murto ei antanut kilpailun alun vastatuulen tai verryttelyn loppuhetkillä tapahtuneen britti Holly Bradshaw´n seipään katkeamisen häiritä virettään naisten seiväshypyn…
Krista Tervo heitti itsensä toisella yrityksellään moukarinheiton finaaliin tuloksella 73,86m. Tänään moukarin karsinnoissa nähdään vielä Suvi Koskinen ja Silja Kosonen….
Kolmiloikkaaja Senni Salmista ei kiusaa lajin näyttävästi esiintyvän venezuelalaisen ME-naisen ja olympiavoittajan Yulimar Rojasin räiskyvä ja äänekäs tapa toimia. –…
Seiväshyppääjänaiset Wilma Murto, Elina Lampela ja Saga Andersson hyppäävät Eugenen MM-kilpailujen karsinnan perjantaina. Karsintaraja on 465 ja riman korotukset 420,…
Yleisurheilun MM-kilpailut järjestetään tänä vuonna Yhdysvaltain Eugenessa. Kilpailut alkavat huomenna perjantaina. Suomalaisille kisojen seuraaminen vaatii hiukan valvomista. Paikallista aikaa aamupäivän…
Yleisurheilun MM-kilpailut järjestetään tänä vuonna Yhdysvaltain Eugenessa. Kilpailut alkavat huomenna perjantaina. Suomalaisille kisojen seuraaminen vaatii hiukan valvomista. Paikallista aikaa aamupäivän…
Kilpakävelijä Aleksi Ojala avaa kahden kilpailun urakan yleisurheilun MM-kilpailussa Eugenessa perjantaina 20 kilometrin kilpailussa. Ojalan päämatka on 35 kilometriä. Se…
Suomen välieräottelu The World Games -turnauksessa Latviaa vastaan päättyi Suomen voittoon lukemin 5-1. Finaalissa Suomi kohtaa Ruotsin, joka voitti omassa…

