Uuden Superbaseball brändinimen alla tullaan tulevana kesänä pelaamaan baseballin pääsarjassa Suomen mestaruudesta sekä seuraavan kauden Eurocup paikoista. Yli 40 vuotta…
UUTISET
Antti Ronkainen juhli Saksassa Berlin Recycling Volleysin kanssa viikonloppuna jo kauden kolmatta pokaaliaan ja samaan aikaan Aaro Nikula teki samaa…
Suomi lähtee Tampereella pelattaviin jääkiekon MM-kotikisoihin joukkueella, jossa on mukana 16 miesten maailmanmestaria, kymmenen olympiavoittajaa ja viisi miesten arvoturnauksen ensikertalaista. MM-joukkueesta löytyy myös…
Tampereella valmistaudutaan jo toista vuotta peräkkäin Jääkiekon MM-kisoihin. Jääkiekkokevään huipentuman läheisyys näkyy niin katukuvassa kuin kisojen otteluiden lipunmyynnissäkin. Lipunmyynti on jatkunut…
Suomen Hiihtoliitto on jättänyt virallisen hakemuksen Kansainväliselle hiihtoliitolle pohjoismaisten hiihtolajien MM-kilpailuiden järjestämisestä Lahdessa vuonna 2029. Haku vuoden 2029 pohjoismaisten hiihtolajien…
Jääkiekon MM-vedonlyönti on käynnissä! Vuosittainen jääkiekon suurjuhla järjestetään tänä vuonna Suomessa ja Latviassa 12.-28. toukokuuta 2023. Viime vuonna Suomi voitti…
New Jersey Devils voitti ensimmäisen pudotuspelisarjansa sitten kevään 2012, kun se voitti New York Rangersin 4–0 lukemin ratkaisevassa seitsemännessä pelissä….
Jääkiekkoliiton lisenssikomitea on päättänyt keskiviikkona 3.5. Mestiksen lisenssien saajat kaudelle 2023–24. Mestis-lisenssi myönnettiin seuraaville seuroille: FPS Hockey Oy Hokki Kainuu Oy…
Suomi aloittaa Nations Leaguen B-liigassa lohkossa B2. Suomi lähti arvontaan B-liigan ensimmäisestä korista. Toisesta korista lohkoon arvottiin Romania, kolmannesta Slovakia…
Menneellä viikolla Euroopan kentillä suomalaisista kausi päättyi Alankomaissa finaaleissa hopealle päätyneillä Samuli Kaislasalolla ja Jere Heiskasella. Finaaleissa Aaro Nikula on…

