Scroll Top

BEACH VOLLEY: Nurminen / Siren huima menestys pienestä kiinni Brasiliassa

Beachvolley rantalentis lentopallo

Minimaalinen kahden pisteen ero piti Jyrki Nurmisen ja Santeri Sirenin ulottumattomissa vähintään yhdeksännen sijan saavuttamisesta beach volleyn maailmankiertueen 4-tähden osakilpailun Itapeman osakilpailussa.

Suomalaiskaksikko eteni perjantaina aamusta jatkoon alkulohkostaan kukistamalla Tokion olympialaisissa mukana olleen argentiinalaisparin Julian Azaard / Nicolas Capogrosso 23-21, 21-17. Näin aukesi paikka pudotuspelikierroksilla lohkokolmosena.

Iltapäivällä paikallista aikaa vastaan asettuivat saksalaiset Lukas Pfretzscner / Robin Sowa. Kaksikko on edellisvuoden U22 EM-hopeapari ja viime vuonna samoissa kekkereissä taas välierissä. Pfretzscner oli lisäksi tänä vuonna elokuussa Nils Ehlersin kanssa EM-kisoissa puolivälierissä.

Suomalaiskaksikko aloitti todella vahvasti vieden avauserän 21-14. Tämän jälkeen peli oli erittäin tasaista, mutta niukasti saksalaiset veivät molemmat erät kahden pisteen erolla 19-21, 13-15.

Suomalaiskaksikolle 320 FIVB:n pistettä oli uran toiseksi suurin saalis vajaan kolmen vuoden takaisen Haagin sisähalliturnauksen jälkeen.

LÄHDE: Lentopalloliitto

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.