Scroll Top

Bandyliigan tapaninpäivän kierros

Narukerä bandy bandyliiga jääpallo

Annandagsbandy on Ruotsissa 26.12. pelattava jääpallokierros, josta tuli 1900-luvulla traditio. Ruotsin sarjaohjelmassa on huomioitu, että kierros on ns. paikallispelikierros. Parhaimmillaan ottelut ovat keränneet lähes 10 000 katsojaa.

Tapaninpäivän paikallispelikierrokset eli derbyt rantautuivat Suomeen ensimmäisen kerran SM-sarjakaudella 1947-1948. Tapaninpäivää alettiin vakinaisemmin käyttää sarjapeleihin 1950-luvun puolivälistä lähtien, kun tarvittiin lisää pelipäiviä yksilohkoista 10 joukkueen SM-sarjaa varten. Tapaninpäivä juurtui enemmän käytäntöön kaudesta 1954-1955 lähtien.

Varsinainen traditio alkoi Suomessa 1980-luvun alussa. Vielä kaudella 1980-1981 tapaninpäivän pelit jäivät kuitenkin väliin, kun päivä sattui perjantaille. Silloin pidettiin parempana pelata lauantaina ja sunnuntaina, mutta tuon kauden jälkeen tapaninpäivän pelit ovat kuuluneet vakiona kotimaiseen jääpallon pääsarjaan.

Tapaninpäivänä pelataan täysi Bandyliigan kierros

 


Derbyt käynnistyvät keskiviikkona 26.12. kello 14.00 Mikkelissä, jossa pelataan kierroksen kärkiottelu Kampparit – Veiterä. Sarjakolmonen Kampparit saa vieraakseen sarjaa johtavan, kaksi ottelua vähemmän pelanneen Veiterän. Veiterä on ainut joukkue, joka ei ole tällä kaudella menettänyt pistettäkään. Joukkueet kohtasivat Lappeenrannassa heti sarjan alussa, jolloin Veiterä voitti niukasti maalein 6-5. Molemmat joukkueet ovat kärsineet loukkaantumisista. Kampparien sairaslistalla on muun muassa Kimmo Huotelin ja Veiterällä Janne Hauska. Veiterä sai kutenkin Janne Hauskalle korvaavan pelaajan, kun Aleksei Vorobev (23 v.) vahvistaa Veiterän hyökkäystä kauden 2018–2019 loppuun ulottuvalla sopimuksella. Odotettavissa on tasainen ottelu. Kentällä riittää seurattavaa, kun kentällä viilettää pistepörssin kärkikolmikko: Kampparien Kalle Lempinen sekä Veiterän Tero Liimatainen ja Tomi Hauska. Heidät on valittu 26 pelaajan MM-ryhmään, kuten myös Veiterän maalivahti Topi Peuhkuri.

OLS pääsee viime vuotiseen tapaan tapaninpäivän otteluun pohjoisen joukkueen kanssa, kun se matkustaa LRK Tornion vieraaksi Remium Arenalle Haaparantaan. Pohjoisen kaksikolla on ollut vaatimaton sarjan alku, joten nyt on molempien saatava kirivaihde päälle, mikäli mielivät pudotuspeleihin. Asetelma on herkullinen, hävitä ei saa – molemmille täydet kaksi pistettä olisi kullan arvoisia. Kentällä on yksi MM-ryhmään valittu pelaaja, OLS:n maalivahti Pasi Virtanen. Toiselta puolelta löytyy myös ansioitunut maalivahti, 2004 MM-kultajoukkueen maalivahti Pasi Hiekkanen. Silmiinpistävää on ollut molempien vaatimaton puolustuspelaaminen. Molemmille on tehty keskimäärin kahdeksan maalia/ottelu ja joukkueet ovat pystyneet tekemään vain noin kaksi maalia/ottelu. LRK:n tehopelaajia ovat olleet Tuomas Mokko, Antti Ekman, Harri Hiukka ja Igor Zolotarev. Oululaisten tehokkaimmat ovat olleet Eemi Dolk, Saku Hartikainen ja Veeti Lempinen sekä muuten hyvässä vedossa on ollut Kimmo Ohtonen.

Helsingin derby Botnia vs. HIFK pelataan Oulunkylän tekojääradalla. HIFK voitti edellisen keskinäisen ottelun 5-1. Yhteistä molemmille joukkueille on se, että sarja on käynnistynyt paremmin kuin pitkään aikaan. Molemmilla joukkueilla on hyvät mahdollisuudet päästä pudotuspeleihin – siihen riittää, kun voittaa oikeat pelit. Botnialla on kuitenkin merkittävästi HIFK:ä vaikeampi loppuohjelma, koska se kohtaa sekä Veiterän että Akilleen kahdesti. Edessä on molemmille tärkeä ottelu, jolla voi varmistaa pudotuspelipaikan. Botnian päävalmentaja Jussi Tapio joutui perhesyistä luopumaan valmennustehtävästä ja Tero Määttälä on saanut loppukaudeksi kavereikseen Jari Hattusen ja Jukka Salmivaaran. Botnian joukkueessa hyviä otteita ovat esittäneet Juri Schrek ja pelaajavalmentaja Tero Määttälä sekä Toni Antikainen, Matti Islander ja maalivahti Joonas Kankkunen. HIFK:ssa avainasemassa ovat olleet tehopelaajat Aku Ojanen ja Jaakko Liukkonen sekä hyvä puolustuspeli maalivahti Aatu Valtosen, Erik Hörhammerin ja Tommi Niittylän johdolla.

Sarjassa toisena majaileva Akilles matkustaa Poriin, missä se kohtaa tasaisesti sarjan aloittaneen Narukerän. Narukerän uusi valmennusjohto Jani Raukon johdolla on nopeasti saanut ajettua pelisysteeminsä aika hyvään kuntoon. Voitto Mikkelissä sekä voitto ja tasapeli HIFK:n kanssa kertovat joukkueen potentiaalista. Porilaisista hyvässä vedossa ovat olleet Tomi Mustonen, Jukka Loukkola, Esa Oksanen ja Jere Koivula. Akilles kompastui ennen joulua kotonaan JPS:ään. Tappio oli ikävä runkosarjan voiton kannalta, mutta keskinäiset ottelut Veiterän kanssa on toki vielä pelaamatta. Joka tapauksessa Akilles suuntaa sisuuntuneena Poriin. Sami Laakkonen on edelleen poissa Porvoon ryhmästä, mutta heillä on esittää MM-ryhmään valittu pelimies, sillä 21-vuotias Rasmus Kettunen tuli Suomeen suorittamaan asepalvelustaan ja palasi kasvattajaseuraansa. Kettunen on Sandvikenin jääpallolukion ”tuote”, joka on pelannut Elitserienia Sandvikenin ja Motalan joukkueissa. Kettunen on ollut joukkueensa ykköspyssy 13 (12+1) tehoilla. Matti Vainio ollut myös hyvässä vedossa ja heitä hyvin ovat tukeneet kokeneet Rasmus Lindqvist ja Andreas Flinck.

JPS saa kotiinsa kauden yllätysjoukkueen WP 35:n. JPS:n peli on ollut vuoristorataa. Joukkue oli helisemässä Botnian kanssa, mutta pystyi voittamaan Kampparit kotona ja Akilleen jopa vieraissa. Potentiaalia ryhmässä on ja Riku Hämäläinen on noussut liigan ykkösketjuun – hattutemppu Porvoossa osoittaa sen. JPS:ltä voidaan jatkossa odottaa mitä vain. Rikun lisäksi hyvässä vedossa ovat olleet Nikke Tuhkanen, Tuomas Rintala ja MM-ryhmään valittu Lasse Tammilehto. WP 35 lähtee haastamaan ”Jipsiä”, mutta urakka on kova. ”Veparit” on ottanut voitot juuri oikeissa peleissä, pudotuspeliviivan tuntumassa olevista Narukerästä, OLS:sta ja LRK Torniosta, ja joukkue onkin lähellä pudotuspelipaikkaa. WP 35:n uusi valmennusjohto Timo Walliuksen johdolla on saanut pelikirjan kuntoon. MM-ryhmään valitun Niko Nissisen lisäksi Lasse Karppinen, Ivan Fedorkov ja Vladimir Druzhkov ovat isossa roolissa varkautelaisten pelissä.

Tapaninpäivän ottelut ja alkamisajat

kello 14.00 Hänski, Mikkeli > Kampparit – Veiterä
kello 15.00 Remium Arena, Haaparanta > LRK Tornio – OLS
kello 15.00 Oulunkylän tj., Helsinki > Botnia – HIFK
kello 15.00 Karhupaana, Pori > Narukerä – Akilles
kello 15.00 Viitaniemi, Jyväskylä > JPS – WP 35

SARJATILANNE

PISTEPÖRSSIN KÄRKI

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.