Jääpallon miesten Suomen mestaruus on ratkaistu 106 kertaa ja nyt finaalissa kohtaavat kaksi kertaa miesten Suomen mestaruuden voittanut Akilles ja neljä kertaa miesten Suomen mestaruuden voittanut Veiterä.
Loppuottelussa kohtaavat Akilles ja Veiterä.
Runkosarjassa joukkueet kohtasivat kahdesti. Sarjan alussa Akilles voitti Veiterän 6-4 ja kotikentällään maalein 3-1. Suomen Cupissa marraskuussa Oulussa sen sijaan Veiterä voitti 3-2.
Kentällä esiintyy kuusi pelaajaa, jotka ovat voittaneet miesten Suomen mestaruuden. Akilles; Sami Laakkonen 1993-96, Ville-Veikko Angeria 2004, 05 (ToPV), 2008, 09 (OLS), Petteri Lampinen 2000 (ToPV). Veiterä; Janne Hauska 2010, 2011 HIFK, 2012 Kampparit, Tomi Hauska 2012 Kampparit ja Valtteri Hauska 2015 Kampparit.
AKILLES
2 kultaa, 2 hopeaa ja 6 pronssia. Viime kaudella joukkue sijoittui toiseksi ja edellinen kulta on vuodelta 1985. Akilleen runkosarja sujui hyvin, joukkue pelasi varmasti ja voitti runkosarjan. Puolivälierissä Akilles voitti Narukerän otteluvoitoin 2-0. Välierissä voitettiin vuorotahtiin ja niinpä JPS vei ottelusarjan viidenteen peliin, jonka Akilles voitti maalein 3-2.
VEITERÄ
4 kultaa, 7 hopeaa ja 8 pronssia. Viime kaudella joukkue sijoittui kuudenneksi. Edellinen mestaruus on vuodelta 1980. Veiterän runkosarja sujui nousujohteisesti ja joukkue oli runkosarjan viides. Puolivälierissä Veiterä voitti Botnian otteluvoitoin 2-0 ja kukisti Kampparit Mikkelissä ratkaisevassa viidennessä ottelussa maalein 4-3.
MITEN PELATAAN?
Bandyliigan mitalit ratkaistaan yhdessä ottelussa – kerrasta poikki menetelmällä. Loppuottelu pelataan Porvoossa 11.3.2017 klo 17.00 alkaen ja pronssiottelu pelataan Mikkelissä Kamppareiden ja JPS:n kesken perjantaina 10.3.2017 klo 18.30 alkaen.