Entinen vapaaottelija Gina Carano keräsi viikonloppuna runsaasti huomiota upean rohkealla sosiaalisen median julkaisullaan. Vapaaottelu-uransa vuonna 2009 päättänyt ja sittemmin elokuvarooleissa…
Mikko Härkönen
Krista Tervo oli loistokunnossa Vantaan Myyrmäessä voittamalla naisten moukarinheiton loistotuloksella 71,35. Se jää 64 senttiä hänen aiemmin tänä vuonna tekemästään…
Eri medialähteide mukaan NHL on pitämässä palkkakattonsa 81,5 miljoonassa dollarissa seuraavan kolmen kauden ajan. Jo aiemmin tällä viikolla uutisoitiin NHL:n…
Miesten jääkiekon SM-liigan kausi 2020–21 alkaa torstaina 1. lokakuuta. Kausi alkaa kevään 2019 finaalijoukkueiden HPK:n ja Kärppien kohtaamisella, ja seuraavana…
Valkeakosken Haka pääsee ensi lauantaina tavoittelemaan ensimmäistä jalkapallon Suomen Cupin finaalipaikkaa sitten vuoden 2005. Asia varmistui tiistaina, kun Teemu Tainion…
Liverpool ja Everton ottivat toisistaan mittaa sunnuntai-iltana paikallisderbyn merkeissä. Joukkueet eivät juhlineet maalipaikoilla ja vaisu kamppailu päättyi maalittomaan tasapeliin. Embed…
Teemu Pukin edustaman Norwichin todella vaikea kevätkausi jatkui jalkapallon Englannin Valioliigassa. Sarjassa viimeisenä oleva Norwich hävisi perjantaina kotikentällään Southamptonille 0–3….
Tottenham ja Manchester United kohtaavat juhannusaaton myöhäisottelussa Valioliigassa. Kamppailu on molemmille ensimmäinen sarjatauon jälkeen. Tottenhamin Harry Kane on avauskokoonpanossa. ManU:n…
New York Rangersin puheenjohtaja John Davidson vahvistaa, että Kaapo Kakon odotetaan pelaavan jääkiekkoliiga NHL:n pudotuspelivaiheessa. Tulokaskauttaan NHL:ssä pelanneella Kakolla, 19,…
Teemu Pukki on Norwichin avauskokoonpanossa, kun joukkue palaa ottelutauolta. Norwich kohtaa Southamptonin. Juhannusaaton ottelu on Norwichille elintärkeä, sillä joukkue on…

