Scroll Top

Armeniassa ollaan järjestetty lukuisia sopupelejä – tuntuvat rangaistukset

Armenian jalkapallon toiseksi korkeimmalla sarjatasolla on paljastunut valtava sopupeliskandaali.

Sarjassa nähdyt useat murskalukemat ovat herättäneet viranomaisissa epäilyksiä. 12-0, 0-12, 1-8, 9-2, 0-7 ja 0-8 tuloksiin päättyneet ottelut ovat vain muutamia esimerkkejä, joita sarjassa on nähty. Maan jalkapalloliitto FFA on tehnyt päätöksensä rangaistuksista. Se päätti hyllyttää viisi seuraa ja samalla antaa 45 henkilölle elinikäiset kilpailukiellot jalkapallon parissa.

– Teimme päätöksen kiistattomien todisteiden ilmaannuttua kansainvälisten järjestöjen sekä rikoksia vastaan taistelevan elimen toimesta, jalkapalloliiton puheenjohtaja Armen Melikbekijan sanoi tiedotteessa.

Lokomotiv Jerevan, FC Jerevan, Aragats, Torpedo Jerevan ja Masis ovat seurat, jotka saivat pannan.

– Tavoitteenamme on hävittää korruptio sekä armenialaisen jalkapallon sopupelien takana oleva systeemi, sanoi joulukuussa 2019 puheenjohtajaksi valittu Melikbekijan.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.