Parisataa arvokasta olymiarankingpistettä lisää napsahti Taru Lahti-Liukkoselle ja Niina Ahtiaiselle Meksikon Guadalajarassa pelatusta beach volleyn maailmankiertueen Challenger-osakilpailusta. Suomalaiskaksikko sijoittui turnauksessa viidenneksi ja on käytännössä kiinni viimeisessä olympiapaikassa. Olympiaranking sulkeutuu 9. kesäkuuta.
Lahti-Liukkonen / Ahtiainen pelasi Meksikon turnauksessa kolme ottelua voittaen niistä kaksi. Lisäksi lohkovaiheen päätöspelissä tuli luouvutusvoitto espanjalaisilta.
Alkulohkon avauspelissä varmistui jo puodotuspelipaikka slovenialaisten Tjasa Kotnik / Tajda Lovsin kaaduttua vakuuttavasti 21-14, 21-15. Lohkon finaalipeliä ei pelattu espanjalaisten luovuttaessa.
Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella suomalaispari oli jälleen selkeästi parempi. Puolalaiskaksikko Jagoda Gruszczynska / Aleksandra ”Ola” Wachowicz oli vailla mahdollisuuksia erin 21-11, 21-13.
Puolivälieriin vastaan asettui tutut sveitsiläiset Esmee Böbner / Zoe Verge-Depre. Recifen edellisessä turnauksessa sveitsiläiset ottivat voiton kahdessa erässä, nyt tarvittiin kolme. Suomalaiskaksikko voitti ensimmäisen 21-19, mutta kaksi seuraavaa menivät sveistiläisille 18-21, 12-15.
Seuraavaksi suomalaiskaksikolla on ohjelmassa korkeimman kategorian eli Elite 16 -turnaus Tepicissä Meksikossa. Sinne kaksikko karsii keskiviikkona. Pääsarjaan pääsystä on luvassa Tepicissä saman verran rankingpisteitä (600), kun nyt irtosi viitospaikasta Guadalajarassa. Pääsy pääsarjaan helpottaisi taas mukavasti Pariisin olympialaisiin pääsyn toiveita.