Scroll Top

Helenius kyseenalaiseen voittoon

Robert Helenius

Robert Helenius otti selvän pistevoiton Franz Rillistä. Saksalainen kävi myös pari kertaa lattiassa ottelun alkupuolella suomalaisen pommien jälkeen. Ensimmäinen kerta oli lähinnä kompastuminen mutta tuomari näki tilanteen otteluun kuuluvana.

– Piti näyttää, kuka on pomo, Helenius kolmentoi tilannetta.

Kysyttäessä, olisiko Helenius voittanut ottelun amatöörisäännöillä, jolloin selkeiden osumien määrä ratkaisee niin hän totesi, että olisi. Ottelua seuranneet nyrkkeilylegendat ja ”käytävävalmentajat” olivat ottelusta montaa mieltä mutta voitto on voitto. Se on selvää, että Heleniuksen lauantaisella ottelulla ei olisi voitettu alkuperäistä vastustajaa eikä vuoden 2011 Robbea, ei missään nimessä.

Robert Helenius

Ulottuva Rill oli yhtä paha vastustaja kuten Gee ennakoi. Huomattavan paljon aktiivisempi saksalainen pyrki tekemään ottelusta nyrkkeilyä Heleniuksen lopettaessa lyöntinsä ensimmäiseen sarjaan Rillin solmiessa itseään köysistä irti.

Hartwall Arenan tunnelmaa ei voi syyttää. Katsojat olivat ottelussa täysillä mukana ja mestari kiitti kaikkia tuesta ja toivotti hyvää joulua ennen kiirehtimistään doping-testiin.

Koventaako  Ahenanmaalaistunut Nordic Nightmare harjoitteluaan palatakseen ensiselle tasolle tavoitteena oikeasti maailmanmestaruus  vai keskittyykö hän talonsa viimeistelyyn, aika näyttää.

 

 

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.