Viime kevään finalistien kohtaaminen oli lauantain kohokohta kun Salibandyliiga jatkui lauantaina kahdella ottelulla. Jännitystä nähtiin nytkin koko rahan edestä ennen kuin loppuotteluissa kakkoseksi jäänyt Happee kukisti Seinäjoella mestari SPV:n 6-5 Janne Hoikkasen jatkoaikamaalilla.
Varsinaisella peliajalla SPV nousi tilanteesta 1-3 Henri Urmaksen, Erik Härkösen, Tommi Hakalan ja Mikko Kohosen osumilla 5-4-johtoon. Peliveljet ei kuitenkaan kyennyt tappamaan ottelua, ja Happeen Johannes Jokisen tasoitus päätöserän puolivälissä siirsi ratkaisun jatkoajalle. Jokinen jatkoi loppuun saakka isossa roolissa ja syötti Janne Hoikkasen ratkaisumaalin kun jatkoaikaa oli pelattu 55 sekuntia. Happee nousi voitollaan liigakärkeen.
Lauantain toisessa ottelussa OLS kukisti Lappeenrannassa NST:n 12-7. Joni-Arttu Sieppi oli neljällä maalillaan ja yhdellä maalisyötöllään oululaisten tehotykki.
Salibandyliiga jatkuu vielä sunnuntaina otteluilla Oilers – NST ja Koovee – Tapanilan Erä ennen kuin on joulutauon aika.