Scroll Top

Vuokatin Aateli Racessa tehdään ennätyksiä

vuokatin_aateli_race_logo.1000x0.___

Rullahiihdon ja juoksun yhdistävä Vuokatin Aateli Race järjestetään jälleen 23. –24. kesäkuuta, jolloin mukana on jopa ennätyksellisen paljon hiihtäjiä.

Mukana on maastohiihtomaajoukkueen ja St1-ryhmän lisäksi muun muassa yhdistetyn maajoukkue sekä prologissa vielä ampumahiihdon talenttiryhmä.

– ”Kaikkien aikojen osanotto”, kilpailunjohtaja Hannu Koivusalo toteaa tyytyväisenä.

Maajoukkueelle Aateli Race on jo pitkään tarjonnut kolme kovaa harjoitusta sekä kilpailutuntumaa. Kerttu Niskanen oli viime kaudella Suomen naisten joukkueen kärkinimi, mutta Aateli Racea hän ei ole pystynyt vielä voittamaan. Hän odottaa jo innolla, että pääsee taas tekemään tehoharjoituksia maajoukkueen muiden kovien naisten kanssa ja mittaamaan kesävirettään.

– ”Mukavaa on taas laittaa numerolappu rintaan. Nuo ovat parhaita kovia harjoituksia”, Niskanen sanoo.

Viime vuoden Aateli Racen jälkeen Vuokatinvaaralle nouseva tie on saanut uuden asfalttipinnan. Se tietänee sitä, että tiistaina nähdään kilpailuhistorian nopein prologi.

– ”Ajat tulevat paranemaan paljonkin, ehkä puoli minuuttia prologin ajasta lähtee”, arveli Niskanen.

Hänellä on ollut hyvin sujunut alkukesä sen jälkeen, kun harjoittelu alkoi kevätloman jälkeen 18. toukokuuta.

– ”Määrää tulee nyt rutkasti lisää.”

Maajoukkuehiihtäjistä Iivo Niskanen jättää Aateli Racen väliin Italian-leirillä iskeneen ruokamyrkytyksen vuoksi. Niskanen osallistuu kuitenkin maajoukkueen leirille muuten normaalisti.

Lisätietoja kilpailuista: www.vuokattiskiteam.fi

Kisasta tulee koostelähetys Yle TV2 su 28.6 klo 16.15 alkaen

vuokatin_aateli_race_logo.1000x0.___

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.