Rauman Lukon hyökkääjä Ville Vahalahti joutuu lopettamaan uransa. Loukkaantumisen vuoksi koko alkukauden sivussa ollut, tänään keskiviikkona 41 vuotta täyttävä Vahalahti teki päätöksensä luonnollisesti haikein mielin.
– Nyt tuli vastaan se päivä, jolloin on aika laittaa luistimet lopullisesti naulaan. Peliuran jatkuminen oli totta kai edelleen haaveena, mutta oikeassa kohtaa täytyy osata antaa myös periksi. Varmuutta ei ole, mutta saan käteni ehkä kovalla kuntoutuksella vielä sellaiseen toimintakuntoon, että sillä voisi tulevaisuudessa elää normaalia arkielämää. Ammattijääkiekkoilijan uraan siitä ei kuitenkaan enää ole, Vahalahti sanoo.
Ensimmäisen SM-liiga-ottelunsa kaudella 1998-99 pelannut Vahalahti edusti Liigassa kasvattajaseuraansa TPS:ää ja nykyistä seuraansa Rauman Lukkoa yhteensä 977 runkosarjaottelussa. Läpi uransa pistepörssien kärkisijoilla ollut laitahyökkääjä viimeisteli kyseisissä otteluissa yhteensä 260 maalia ja antoi 427 syöttöpistettä, eli tehopisteitä syntyi yhteensä komeat 687. Näillä tehopisteillä hän on SM-liiga -historian kolmanneksi tehokkain pelaaja heti Janne Ojasen (799) ja Arto Javanaisen (792) jälkeen. Vahalahtea enemmän SM-liigassa ovat pelanneet vain Jan Latvala (1230), Erik Hämäläinen (1001) ja Markus Kankaanperä (988).
Yhden kauden piste-ennätyksensä Vahalahti teki 36-vuotiaana ensimmäisellä Lukko-kaudellaan 2013-14. Hän jakoi tuolloin tehopisteillä 20+32=52 koko Liigan pistepörssin kärkipaikan yhdessä Ilves-hyökkääjä Michael Keräsen kanssa. Paremman maalimääränsä ansiosta Vahalahti palkittiin kauden päätteeksi parhaalle pistemiehelle annettavalla Veli-Pekka Ketola -palkinnolla.
Vahalahti pelasi urallaan Liigan pudotuspelejä yhteensä 107 ottelun edestä yhteistehoin 27+34=61. Hän voitti Suomen mestaruuden TPS:n riveissä neljä kertaa (1999, 2000, 2001, 2010) sekä kerran SM-hopeaa TPS:ssä (2004) ja SM-pronssia Lukossa (2014).
Viidellä kaudella TPS:n kapteenina toiminut Vahalahti kuului Lukossa kapteenistoon neljällä kaudella. Raumalaisseuran riveissä otteluita kertyi viimeisen viiden kauden aikana runkosarjassa 271 (64+153=217) ja pudotuspeleissä 23 (9+10=19).
– Kaikki on aikanaan lähtenyt pienenä poikana Paraisilla ParSportissa ja sieltä olen päässyt mukaan Turun Palloseuraan. He ovat mahdollistaneet ammattilaisurani alkamisen ja heidän kanssaan olen päässyt nauttimaan hienoista hetkistä. Rauman Lukko ja tämä kaupunki ovat tarjonneet minulle sekä perheelleni kodin ja paikan, jossa olen saanut jatkaa pienen pojan unelman toteuttamista hyvässä organisaatiossa. Olen erittäin kiitollinen molemmille seuroille yhteisistä vuosista, Vahalahti kiittelee.
Kaudella 2007-08 Vahalahti pelasi Ruotsin Elitserienissä (nykyinen SHL) Linköping HC:n paidassa, josta palkintokaappi karttui hopeamitalilla. Hän on edustanut Suomea yhteensä 22 A-maaottelussa ollen mukana Sveitsissä vuonna 2009 pelatuissa MM-kisoissa.
– Vuosi Linköpingissä tarjosi minulle sekä pelaajana että ihmisenä unohtumattomia kokemuksia. Maajoukkuepaidan pukeminen on ollut jokaikinen kerta suuri kunnia-asia.
Kannattajat ovat olleet yksi suuri tekijä, mikä on antanut Vahalahdelle uutta virtaa uran jokaisena päivänä.
– Ei ole liioittelua sanoa, että ilman kannattajia ei olisi minua. Haluan kumartaa nöyrän kiitoksen kaikille niille kannattajille ja jääkiekon ystäville, joiden edessä olen saanut pelata ja joiden tuesta olen saanut nauttia. Te olette yksi niistä asioista, joita minulla tulee todella ikävä.
Kokenut hyökkääjä nostaa esiin myös kaikki työkaverit ja ystävät vuosien varrelta.
– Koko tämän hienon ja antoisan matkan olen saanut kulkea yhdessä hienojen ihmisten kanssa. Kaikki pelaajat, valmentajat, huollot, toimistojen väet ja agentti, joiden kanssa olen saanut työskennellä, ovat tulleet minulle erittäin läheisiksi. Jääkiekko on tarjonnut minulle elinikäisiä ystävyyssuhteita, jotka kantavat myös uran jälkeiseen aikaan.
Suurin kiitos suuntautuu sinne tärkeimpään eli kotiin ja sieltä löytyviin taustajoukkoihin.
– Ilman vanhempieni tukea ja heidän tekemäänsä työtä, en olisi koskaan saanut mahdollisuutta nauttia tästä matkasta. He ovat kuljettaneet minua juniorina harjoituksiin ja peleihin, sekä toimineet aikuisiällä tukena aina kun olen sitä tarvinnut.
– Erityisesti haluan kiittää perhettäni ja vaimoani. Hän on jaksanut hoitaa meidän perheemme arkea niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä. Hän on ollut ja tulee aina olemaan se tuki, johon voin turvata.
Rauman Lukko haluaa kiittää Ville Vahalahtea siitä suuresta panoksesta, jonka hän on viime vuosina antanut raumalaiselle jääkiekkoilulle ja koko sinikeltaiselle kiekkoyhteisölle.
Lähde: Rauman Lukko