Scroll Top

Viikonloppuna bandyliigaa seitsemän ottelun verran

BANDYLIIGA  16.-18.12.2016

JPS:llä kaksi ottelua 

Bandyliigan kolmas peliviikonloppu käynnistyy perjantaina kohteella WP-35 vs. JPS. Joukkueet kohtasivat Suomen Cupissa, jolloin JPS oli Oulussa vahvempi maalein 7-3. JPS lähtee suosikkina otteluun jaetulta bandyliigan paalupaikalta, tosin joukkue on pelannut eniten otteluja.

WP-35 on kotikentällään pelannut varsin mukavasti voittamalla kotonaan OLS:n 6-2 ja pelaamalla tasan HIFK:n kanssa maalein 3-3. Lauantaina joukkue kohtaa Akilleen, joka jatkaa ainoana joukkueena ilman pistemenetyksiä WP-35:n Ilkka Hoffren kertoi lähtökohdista viikonlopun otteluihin ”Terveystilanne on entisellään eli kaksi pitkäaikaisloukkaantunutta Teemu Malinen ja Henrik Kosonen edelleen poissa.

Odotukset viikonlopulta ovat sellaiset, että olisi toiveissa saada kaksi ehjää suoritusta, nyt on ollut eri peleissä iso ailahtelevuus, sekä eri pelien osalta, että vielä pelienkin sisällä mm HIFK-pelissä oli huono 20 minuuttinen. Tottakai joka pelistä lähdetään pisteitä hakemaan.

Maalivahtiosasto on pelannut joka pelissä mallikkaasti, muuten pelaajien taso on jonkun verran ailahdellut aika lailla joukkueen suoritusten mukana. On paljon hyviä suorituksia, mutta on paljon vielä niitä huonoja jaksoja pelien sisällä.

Bandyliigan logo bandy jääpalloliigan logo

JPS on ehkä omiin odotuksiin nähden pelannut alakanttiin, mutta he pelaavat erittäin hyvää ja energistä jääpalloa ja parantavat varmasti kauden edetessä, edelleen omissa papereissa yksi Akilleksen päähaastajista ja JPS:ää vastaan meillä on ollut aina vaikeaa.

Akilles nyt on pelaajamateriaaliltaan jo selkeä suosikki ja on aloittanut sarjan vakuuttavasti, hyvää aktiivista hyökkäyspeliä ja paljon erittäin taitavia yksilöitä sisältävä joukkue, jota on kyllä tällä kaudella erittäin vaikea voittaa. Ratkaisuvoimaa tuntuu löytyvän laajalta rintamalta.”

Viikonloppuna pelataan seitsemän ottelua. Sääennuste on varsin kohtuullinen, perjantain pikkupakkasesta sunnuntain muutamaan plus asteeseen.

Mikko Rytkönen jaksaa olla tehokas, koossa on 11 (3+8), Alexei Ibatulov ja Ivan Fedorkov ovat isossa roolissa WP-35 otteluissa.

Joukkueet ovat pelanneet erimäärän otteluja, Akilles on kuitenkin ollut tehokkain ja parhaiten puolustava keskiarvoilla 7,5 tehtyä ja 2,5 päästettyä. Eniten maaleja ovat päästäneet WP 35 5,4 ja HIFK 5,14 maalia keskimäärin.

VIIKONLOPUN MUUT OTTELUT OVAT  

17.12. 15:00 Kisapuisto Veiterä Narukerä
17.12. 16:00 Hänni, Mikkeli Kampparit OLS
18.12. 13:00 Kallio tj, Hki HIFK Akilles
18.12. 13:00 Kisapuisto Veiterä OLS
18.12. 13:00 Hänni, Mikkeli Kampparit Narukerä

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.